Tenerife

Hiihtokauden jälkeen vietimme 10 päivää Teneriffan lämmössä pyöräilemässä.

Tällä kertaa lämpöä tarjoiltiin onneksi varsin sopivalla mitalla. Päästiin treenaamaan tyypillisessä suomalaisessa kesäsäässä, noin +20 asteen lämmössä. Alkupäivinä vedettiin enimmäkseen takki tai irtohihat päällä, mikä on hyvä asia! Liian kuuma keli kun ei passaa meille kummallekaan. Vasta ihan reissun lopuksi oli pari vähän turhan kuumaa päivää.

9 ajopäivään meille kertyi ajotunteja noin 35. Pisimmät treenit olivat yli kuusi tuntisia ja intervallipäivänä kelloon kertyi ”vain” 1,5h. Maaston puolesta tuli tutkittua saaren pohjoispuolen hiekkatiet ja polut kohtalaisen tarkkaan. Edelliseen Teneriffan keikkaan verratuna löysimme ihan todella paljon enemmän ajettavaa. Kiitos opastavan GPS:n ja netin reittisuunnitelupalveluiden. Netin syövereistä löytyy esimerkiksi Teneriffalle satoja erilaisia ja eri pituisia GPS-jälkiä! Niistä kun selaa itselle passelit, niin löytyy ajettavaa.

Ja tosiaan, löytyihän sitä ajettavaa! Teneriffan saaren yläosia kiertää havupuualue ”Corona Forestral”, jossa kulkee ristiin rastiin vaellusreittejä ja hiekkateitä. Aika usein kunnostetuilla vaelluspoluilla oli myös kieltomerkit pyöräilijöille. Itse asiassa erään rangerin tapaamisen jälkeen meille kävi ilmi, että Kanariansaarilla pyöräily on kielletty kaikilla poluilla. Epäselväksi jäi, että koskiko kielto ihan oikeasti ihan kaikkia polkuja, vai vain kaikki merkattuja vaelluspolkuja. Tässä kohtaa loppui yhteinen kieli. 🙂

Hauska sinänsä, että juuri näille poluillehan ne kaikki GPS-jäljet johti, ja kyllähän me aikalailla aina näitä jälkiä myös poluille seurattiin. Todella mukavaa, että jo tässä vaiheessa vuotta pääsee ihan todella haastamaan omaa uskallusta ja teknistä taitoa alamäissä. Sillä kyllä Teneriffalta tuntui myös löytyvän jos vaikka minkälaista kiveä ja kalliota, droppia ja hyppyä.

Maaston lisäksi Teneriffalta löytyi hyvin nousua, mikä oli meidän leirinkin kannalta oleellista. Jokaisena päivänä nousua tuli yli 1 000 metriä, ja pisimpinä päivinä lähenneltiin 3 000 metriä. Saaren pohjoispuoli on siitä hauska, että siellä pitää kiikkua merenpinnasta yli 1 000 metriin, jos haluaa ajaa tasamaata. Tasaisia merenrantoja ei ole, vaan kallioisesta rannasta noustaan joko sikajyrkästi suoraan tai vähän loivemmin mutkitellen kohti Teideä.

Onnistuneen Teneriffan keikan jälkeen hommat on mennyt kotona enemmän tai vähemmän persiilleen. Tiina nappasi jo Teneriffalta lähtiessä kyytiin oikein kunnon mahataudin, minkä vuoksi kotimatkaa taitettiin 39,5 asteen kuumeessa. Vähän kun Tiinan tauti lähti helpottamaan, niin oli Reiman vuoro aloittaa paasto. Ja ettei liian hyvin olisi mennyt niin seuraavaksi molemmat sairasti flunssan.

Siinä vaiheessa, kun molemmilla oli vielä flunssa päällä, ja kotona ei oltu saatu aikaiseksi kahteen viikkoon mitään järkeviä treenejä, oli pakko tehdä järkeviä päätöksiä Alpentourin suhteen. Vaikka Itävalta kiva maa onkin, niin ihan maisemareissulle sinne ei kiinnosta lähteä. Eikä neljän päivän etappikisa puolikuntoisena sekään kuulosta kauhean hyvältä. Ihan viimeinen niitti tähän epäonnen kevääseen tuli päättäjäisviikonloppuna, kun Tiina vetaisi tangon yli naamalleen sillä seurauksella että etuhampaat tuli huulesta läpi. Sillä lailla!

Alpentourin peruuntumisen jälkeen piti kisasuunnitelmat tehdä uusiksi. Käytiin yrittämässä kisakauden avausta Jyväskylän maratoncupissa, mutta sieltä ei valitettavasti ole vielä kamalasti kerrottavaa. Seuraavaksi kausi jatkuu juhannuksena Norjassa ja sen jälkeen Tahkolla. Toivottavasti Reistadrittetin soratieralli toisi toivottua vauhtia jalkoihin. Ainakin perinteistä suomalaista juhannussäätä olisi luvassa – kaatosadetta tietysti.. 🙂

 

 

Comments are closed.

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: