Kalenteriin tyhjää

Niin vain pyyhittiin kerta heitolla kevään ohjelma pois kalenterista..Voi kyllä todeta, että ei olisi ikinä uskonut, että tämä tulee menemään näin. Aluksi koko kevään kisojen peruminen oli päälimmäinen huoli, mutta kylläpä niitä huolia on tullut kummasti lisää sen jälkeen.

Urheilu on urheilua, ja on helppo todeta, ettei se tässä maailman tilassa varmaan ole kenenkään suurin huoli. Toki sekin on melkoista urheiluelämän vähättelyä, jos sanoo, ettei se olisi huoli ollenkaan! Nimittäin ketuttaahan se, että teet koko syksyn ja talven töitä kisojen eteen ja sitten työn tuloksia ei näe missään.

Meidän talvi oli etenemässä melko samalla kaavalla kuin moni aiempikin kausi. Hyvä hiihtokunto teki tuloaan samaa vauhtia kuin kevätaurinko. Sitähän ei pysty kukaan sanomaan, että olisiko se kulku riittänyt mihinkään, mutta kieltämättä olisi ollut kiva yrittää. No, tulee se talvi ensi vuonnakin.


Jos urheilumaailman huolet tuntui alkuun isoilta asioilta, niin kyllä elinkeinoelämän huolet ovat olleet viime aikoina enemmän mielen päällä. Ei ole yksiselitteistä vastausta sille, mikä tässä tilanteessa olisi paras ratkaisu. Jo nykyiset toimet koronan hidastamiseksi aiheuttavat älyttömiä menetyksiä meidän alueen yrityksille. Äkkiseltään on hankala nimetä meidän alueelta yhtään yritystä, johon korona ei vaikuttaisi.

Tiinalla on ollut töissä todella erikoiset pari viikkoa. Monille ihmisille tuntuu olevan täysi yllätys, etteivät he saa rahojaan takaisin majoituksesta, kun peruvat tulonsa päivää tai paria ennen varauksen alkamista. Aika ajoin asiakaspalaute on ollut aivan ala-arvoista, vaikka ei täällä päässä asioita olisi voinut kovin erillä tavalla tehdä. Tällaisina aikoina joillain ihmisillä tuntuu katoavan kaikki käyttäytymistavat ja suhteellisuudentaju. Vika on aina kaikissa muissa, mutta ei itsessä.

Jo tässä vaiheessa on ihan selvää, että täällä meidänkin kylällä yrittäjille tulee ihan merkittäviä tappiota tästä kevät kaudesta ja mahdollisesti myös tulevasta kesästä. Useimmilla on varmaan sen verran puskuria, että ihan konkurssista ei puhuta. Ainakaan, jos tilanne lähtee kesällä normalisoitumaan. Siitäkin huolimatta todella moni työntekijä joutuu lomautetuksi tai irtisanotuksi. Ja jos tilanne jatkuisi tällaisena koko kesäkauden, niin sitten vaikutukset voivat olla jo merkittävästi kovempia.

Saariselkä Trainingin tilanne on tietysti sitten vielä hurjempi kuin monilla suuremmilla yrityksillä. Työt loppui maaliskuun lopussa aivan kuin seinään. Luojan kiitos pienien tulojen lisäksi myös yrityksen kiinteät kulut on pieniä. Kun ei ole velkoja eikä esimerkiksi vuokrattuja toimitiloja, niin eiköhän tässä jotenkin pysy pää pinnan yläpuolella. Joitain tukitoimiakin yksityisille elinkeinonharjoittajille on tulossa, ja ne tulee kyllä tarpeeseen.

Vaikka matkailun tilanne näyttää tällä hetkellä suorastaan katastrofaaliselta, niin on tässä tilanteessa varmaan jotain hyvääkin. Ollaan jo pitkään mietitty pienessä mielessämme, että millaisia vaikutuksia on sillä, että Lapin matkailua kehitetään ja markkinoidaan ainoastaan kansainvälisen matkailun ehdoilla. Ollaan ”leikkisästi” puhuttu, että ei tarvi kuin yksi lentokone pudota sopivassa kohdassa Euroopan yllä, niin alkaa olla hiljaista näillä nurkilla. No ei pudonnut kone, mutta tuli korona. Ja seuraukset ovat matkailulle sitäkin suuremmat. Eli ehkäpä tulevaisuudessa myös kotimaan matkailuun laitetaan paukkuja, ja se jos joku on hyvä asia.


Kisojen lisäksi meiltä peruuntui vapun seudulta jo sovittu ja maksettu Espanjan pyöräilyreissu. Juuri nyt näyttää siltä, että peruutuslistalle menee myös kesäkuun Alpentour Itävallassa. Molempien reissujen peruuntuminen ottaa kupoliin ihan huolella, mutta tämän tilanteen kanssa pitää vain nyt elää.

Ollaan yritetty kaivaa kaikesta negatiivisesta jotain positiivistakin. Tässä tilanteessa positiivista on se, että universumi antoi meille 2-4kk ylimääräistä aikaa valmistautua kesän pyöräilykauteen. Meidän kannalta onni on se, että Saariselällä huolletaan edelleen latuja ja talvipolkuja, joten saadaan todellakin treenata hyvissä olosuhteissa. Toki latujen ja talvipolkujen huollon jatkoa piti itse puolustaa kynsin ja hampain, mutta onneksi Saariselällä järki voitti! Ja onneksi ollaan sellaisessa asemassa, että voidaan näihin asioihin itse vaikuttaa! Viime aikoina laduilla onkin näkynyt paljon sellaisia kuntalaisia, jotka eivät todellakaan normaalisti käy hiihtämässä. Vaikeina aikoina luonnossa liikkuminen voi kummasti kirkastaa mieltä ja auttaa pääsemään eteenpäin!


Kesän kisakauden avauksen ajankohta on vielä hämärän peitossa. Loppukesän kisojen kohtalo näyttää vielä kohtalaisen turvalliselta. Ei tämä tilanne voi kuitenkaan loputtomiin jatkua tällaisena. Eli Offroad Finnmark, maraton SM:t ja oma Saariselkä MTB Stages on kalenterissa isoin kirjaimin kirjoitettuna. Sen sijaan esimerkiksi Tahko MTB:n toteutuminen alkaa näyttää koko ajan epätodennäköisemmältä. Kesäkuussa olisi kalenterissa pienempiä kisoja Norjan puolella, ja toivotaan tietysti että niiden järjestäminen olisi silloin mahdollista.

Nämä on sellaisia asioita, joihin ei itse pysty vaikuttaa. Ainoa asia mihin voi vaikuttaa on se, että on valmis sitten ku kisojen aika jälleen koittaa. Siihen me pyritään. Ja varmaa on, että kisahaluja kyllä löytyy, sitten kun jälleen kisailemaan pääsee.

Siihen asti me harjoitellaan ja tehdään niitä töitä, mitä tarjolla on. Näillä näkymin latuhuolto jatkuu vappuun asti, joten pääosa harjoituksista on järkevää tehdä sinne asti suksilla. Toivottavasti tämä metrinen hanki alkaisi viimeistään silloin vappuna näyttää sulamisen merkkejä. Tätä lunta kun on täällä aivan jäätävä määrä.

Kesän kisapyörätkin on kokeneet talven aikana vähän muutosta, ja Reima onkin viime viikkoina kulutellut aikaa varastossa pyöriä duunaillen. Sen verran hienoja pyöriä siellä on kesää odottelemassa, että alkaa vähän pyöräilykausikin poltella. Mutta niistä pyöristä lisää joskus toiste!

Comments are closed.

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: