On pakkasia pidellyt…

Alkutalvesta ei ole ollut kisoista paljon kerrottavaa, joten muun jutun puutteessa voi puhua vaikka säästä. 🙂

Vuoden vaihteessa Saariselällä alkoi pakkasjakso, joka on oikeastaan jatkunut aivan näihin päiviin. Tammikuun aikana Saariselällä oli muutama päivä, jolloin lämpötila kävi lämpimämpänä kuin -15. Muutoin lämpötila pyörä -20 ja -30 välillä. Lahoina päivinä yleensä oli sitten lumipyryä tai vähintään 15m/s jäämeren tuulta.

Nyt helmikuun aikana lauhoja päiviä on ollut jo enemmän, mutta edelleen kovemmat harjoitukset on pitänyt suunnitella sääennusteen pohjalta. Aurinkoisena päivänä -10 muuttuu helposti -15:ksi, ja sekin pitää ottaa huomioon.

Näin ollen tammi-helmikuun aikana tehotreenit on jääneet runsaasti suunniteltua vähäisemmiksi. Eipä sille juuri mitään voi, jos on jatkuvasti -20 pakkasta. Ei siinä keuhkojen pilaaminen paljon auta! Tämän lisäksi tietysti kaikki hiihtotreenit on tehty superhitaassa kelissä, mikä ei ole ihan parasta hommaa kunnon nostatukseen sekään. Ja tämä ei sitten ole se Etelä-Suomen pakkaskeli, vaan tämä on sellainen jossa hiihdetään tasamaalla vuorohiihtoa ja alamäkeen tasatyöntöä..

Pakkanen ei toki ole ollut ainoa syy, miksi treenit on jäänyt suunniteltua vaisummiksi. Tammikuussa Reimalla tulehtui hammas, joka otettiinkin onneksi nopeasti pois. Antibioottikuurin siihen joutui silti syömään. Helmikuun puolella ollaan sairastettu vuorotellen flunssaa, minkä vuoksi Lapin Mestaruushiihdot jäi meiltä viime viikonloppuna väliin.

Pakkasista ja sairasteluista huolimatta käytiin helmikuun alussa Imatralla SM-hiihdoissa. Reima hiihti Inarin Yrityksen viestijoukkueen ankkurina. Viesti oli tällä kertaa Inarin pojilta hieman alavireinen, ja Inari oli jo Reiman ankkuriosuuden lähdössä kierroksen jäljessä kärkeä. Tulipahan taas maksimoitua Reiman (ja Bioracerin uuden kisahaalarin) TV-näkyvyys, kun Reima hiihti kaksi ensimmäistä kierrostaan kärjen kanssa yhtä matkaa. 🙂

Tiina vuorostaan hiihti sunnuntaina vapaan sprintin. Imatralla oli Tiinalle oikeastaan vain huonoja matkoja tarjolla, ja perinteisen kympistä ja vapaan sprintistä kisamatkaksi valikoitui ”vähemmän heikko” matka vapaan sprintti. Karsinnassa sija oli jotain 60+ ja jatkoon olisi vaadittu noin 10s parempi aika. 10s on sprinttihiihdossa ikuisuus, mutta toisaalta kyllä siinä karsintahiihdossa näkyi aikalailla rutiinin puute tällaisiin kisoihin. Ja toisaalta olisihan se ihme, jos sprinttihiihto olisi kehittynyt viiden tunnin maastopyöräkisoja koluamalla. 😀

Tässä vaiheessa kautta on helppoa olla onnellinen siitä, että meidän kauden päämatkat hiihdetään vasta maalis-huhtikuun vaihteessa Äänekosken ja Ylitornion SM-hiihdoissa. Sinne on vielä aikaa kaivaa esiin parempaa kulkua! Erityisesti siinä helpottaa päivä päivältä korkeammalta paistava kevätaurinko ja liukastuvat hiihtokelit.

Poikkeuksellisen monien kotona vietettyjen päivien aikana ollaan ehditty myös nautiskelemaan Saariselän laduista. Viikonloppuna käytiin testaamassa ensimmäistä kertaa Saariselän koirahiihtolatu Vekun kanssa. Melko reipas trail doggy meillä kyllä on! 🙂 Reipas 20km lenkki meni tuosta noin vain, eikä ensimmäistä hiihtolenkkiä pikkusuksilla tarvinnut mitenkään ihmetellä. Vastaantulijat ja ohitettavat vedettiin ohi tuosta noin vain, ja ladun vieressä juokseminen onnistui ihan luonnostaan. Vain porotokka Palopään huipulla aiheutti vähän ekstralatausta. 🙂

Eilen puolestaan käytiin kevään ensimmäistä kertaa Rautulammella, ja meinasipa (taas) keli yllättää kokeneen kulkijan. Kotona leppoisalta vaikuttava talvipäivä olikin Raututunturilla kaikkea muuta kuin leppoisa. Latu hävisi silmien edessä lumituiskuun, ja posket ja korvat meinasi paleltua. Kävipä mielessä, että siellä on melko vaarallista liikkua vähänkään heikkokuntoisella hiihtelijällä. Taas voi sanoa asiakkaille, että älkää tehkö niinkuin me tehdään vaan niin kuin me sanotaan.. 😀

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Comments are closed.

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: