Pääsiäis road trip

Pääsiäisen kunniaksi päätettiin vetaista pieni roadtrip. Retken aikana ajettiin autolla 1800km, juotiin paljon termari- ja take away kahvia, syötiin muutama suklaamuna ja hiihdettiin myös jonkin verran kilpaa.

Kisapaikkakuntia oli kolme; pitkäperjantaina hiihdettiin Taivalkoskella, sunnuntaina Keminmaassa ja maanantaina Ylitorniolla. Jotta suunnitelma ei olisi liian kunnianhimoton, Tiina kävi lauantaiaamuna tekemässä aamuvuoron töissä. Eli Taivalkosken kisan jälkeen ajeltiin kotia Saariselälle ja lauantaina työpäivän jälkeen siirryttiin Tervolaan.

Kisojen puolesta reissu oli ihan kohtalaisen onnistunut. Reima hiihti kolme tasavahvaa hiihtoa. Parasta kulkua oli ehkä Taivalkoskella, ja road trip alkoi jo painamaan Ylitorniolla. Taivalkoskella Reima hiihti nousujohteisen hiihdon, joka riitti lopputuloksissa sijaan 4. Ihan viimeisille kilometreille asti riitti tiukkaa taistelua sijoita 4-7, ja onneksi tällä kertaa sekunnit kääntyi Reiman voitoksi.

Kallilla hiihdettiin yhteislähdöllä, ja miehet käytännössä kävelivät ensimmäisen kierroksen. Ratkaisuja nähtiin vasta toisen kierroksen puolivälin tietämillä. Reima oli koko ajan hyvin kisassa mukana, mutta juuri silloin kun kärjessä tehtiin ensimmäiset ratkaisut, Reima oli ajautunut pussiin eikä ehtinyt mukaan kärjen iskuun. Viimeisen nousun ja stadionalueen aikana Reima sai kärkeä hieman kiinni, ja sai nostettua myös muutaman sijoituksen nousten lopulta sijalle 5.

Ylitornion kisakin tuli vielä taistellen läpi, vaikka viiden päivän roadtrippailu ja kilvan hiihto alkoikin jo tuntua. YT:llä sekunnit sitten kääntyivät Reiman tappioksi ja Reima hävisi noin sekunnilla kakkossijan, ollen siis kolmas. Ylitornion latu sopii kuitenkin Reimalle niin hyvin, että huonompanakin päivänä pystyy tekemään hyvän suorituksen.

Tiinakin sai Rukan kyykkäyksen jälkeen väännettyä vielä kuntokäyrän loivaan nousuun. Harmillisesti tänäkin vuonna parhaat kisat taitaa tulla hiihdettyä kevään viimeisissä kisoissa. Taivalkosken kisa tuntui hankalalta kaikin puolin – tekniikka ei toiminut eikä hiihdon rytmistäkään oikein saanut kiinni. Kello kuitenkin tykkäsi vähän enemmän kuin Rukalla, joten siinä mielessä kisasta jäi positiivinen fiilis. Loppusijoitukseksi tuli 7, eikä aikaeroa kärkeen tarvinnut mitata enää kalenterilla.

Pääsiäisen parhaan tuntuinen päivä osui sitten Keminmaalle. Yhteislähtökisassa kärkitytöt aloitti kisan ensimmäisen kilometrin kävelemällä, ja myös Tiina pysyi alussa hyvin mukana. Parin kilometrin hiihdon jälkeen olisi vaadittu vähän enemmän itseluottamusta, jotta olisi uskaltanut roikkua kärkityttöjen mukana niin pitkään kuin mahdollista. Kun hiihto tuntui ihan hyvältä, olisi tässä paikassa pitänyt uskaltaa lähteä kärjen mukaan. Sen sijaan Tiina jäi ratkomaan viitossijaa, jonka saikin sitten helpohkosti käännettyä itselleen loppumatkasta. Tällaisissa paikoissa hyvästä itseluottamuksesta olisi apua, mutta eipä sellaista tietenkään ole, kun on pari kuukautta putkeen hiihtänyt pääasiassa huonosti.

YT:llä rundi alkoi jo painamaan Tiinallakin aikalailla, mutta sieltäkin tuli vielä ihan hyvä hiihto ja pääsiäisen paras sijoitus (3.). Ainiovaarassa on aina kiva hiihtää kilpaa, joten ehkä sekin näkyi suorituksesta.

Seuraavaksi vuorossa on SM-hiihdot Taivalkoskella, jossa varmuudella meidän tiimillä on edessä yksi startti, eli Reima hiihtää miesten viestissä. Reima ei varmuudella lähde miesten 50km:lle ja Tiina vielä miettii osallistumista naisten 30km:lle. SM-kisojen jälkeen hiihdetään vielä pari viikonloppua – Pentik-hiihdot Posiolla ja Inarin Kultapullokisat. Ei tuu kevättä ilman Kultapullokisoja!

Tänä aamuna lenkillä oli ihmeellinen keli! -4 astetta ja LIUKASTA LUNTA! Kun Saariselällä on ensimmäisen kerran sitten joulun liukas hiihtokeli ja hiihtäessä tulee hiki, niin sen eron tämän talven pakkaskitkukeleihin kyllä huomaa. Ja samalla tulee miettineeksi, että olisikohan se hiihto voinut kulkea paremmin jo aiemmin talvella, jos olisi voinut koko talven hiihtää tällaisissa keleissä? Jälkikäteen analysointi on helppoa. Saariselällä on ollut viimeksi näin kylmä talvi 2008-2009. Silloinkin asuttiin tällä mäellä, ja silloinkin oli melko jumista hiihtoa keskitalvella..

 

PS. Kesäkin alkaa näyttää jo ihan kivalta! Tutut kesän päätapahtumat on jälleen kalenterissa. Kesäkuussa Alpentouria Itävallassa ja elokuussa Offroad Finnmarkia Norjassa. Väliin mahtuu ainakin Tahko MTB:tä ja pienempiä kisoja Norjassa.

Comments are closed.

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: