Uusi sivu!

Tervetuloa meidän uudistuneelle nettisivuille!

Tällä kertaa sivun uusimisen tarve oli pakottava, nimittäin vanhat sivut kaatuivat niin, että niitä ei enää saanut järkevästi korjattua. Sen vuoksi sivustolla on myös ollut pidemmän puoleinen päivitystauko – pahoittelut siitä!

Samaisesta syystä sivustolta puuttuu paljon vanhaa sisältöä, jota lisäilemme sivustolle sitä mukaa, kun ehdimme.

Edellisen päivityksen jälkeen Saariselällä on siirrytty syksystä talveen. Meillä on ollut täällä lumi maassa jo pari viikkoa, ja myös lämpötila on ollut yötä päivää pakkasella. Myös ensilumen latu on avattu, joten ollaan päästy tapailemaan myös ensimmäisiä hiihtoliikkeitä. Kohti talvea siis mennään!

Pari viikkoa sitten käytiin myös pitämässä oma pieni leiri Levillä. Leiripaikan valintaan oli niinkin omalaatuinen syy, että saatiin Ylläs-Levi MTB:stä kesällä palkinnoksi majoitusvuorokausia ja päätettiin käyttää ne nyt. 🙂 Maiseman vaihto teki kieltämättä ihan hyvää, ja käytettiin leiri hyödyksi tekemällä paljon sauvarinneharjoituksia ja kauden viimeiset rullahiihtonousutreenit. Pyörätkin oli mukana, mutta se täytyy sanoa, ettei Levin maastopyöräilymaastot pärjää alkamaankaan meidän kotimaastoille. Mitä nyt DH-reittejä oli ihan kiva käydä puottelemassa alas Honzoilla. 🙂

Talvea ja hiihtokautta kohti mennään, ja toivottavasti tämä tarkoittaisi myös aktiivisemmin päivittyvää (ja pystyssä pysyvää) blogia! 🙂

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: