Loppukauden fiiliksiä

Niin se vain loppui taas jälleen yksi hiihtokausi, ja kalenterikin on ehtinyt kääntyä jo toukokuun puolelle.

Loppukauden kisoista ei tullut oikein kirjoiteltua mitään blogiin ja onhan siihen syykin. Maalis-huhtikuun SM-viikonloppuihin oli ladattu aika paljon odotuksia, ja kirjoittaminen ei ole mitään herkkua silloin kun ne odotukset jää täyttymättä. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se, että kokee epäonnistuneensa kauden tärkeimmissä kisoissa.

Maaliskuun viimeisenä päivänä hiihdettiin SM-kisoissa yhdet meidän suosikkimatkoista, 5km ja 10km vapaalla hiihtotavalla. Keli oli nopea ja latu helppo, mistä johtuen sekä naisten että miesten kisoista muodostui todella tiukat sekuntitaistelut. Tuollaisessa kisassa 15 sekunnissa ehtii hävitä 20 sijaa. Tiinalla oli vähän alavireinen päivä, ja sijoitus valui tuloslistalla niin kauas että hätäisempi ei jaksa edes tarkkaa sijoitusta tarkistaa.. 🙂

Sama pieni alavireisyys jatkui myös Reiman suorituksessa, minkä lisäksi loppuun tuli vielä pieni hyytyminen. Sijoitus 38. ei ole huono, mutta ei hyväkään. Vähän parempana päivänä suoritus kuitekin riittäisi edelleen sijoituksiin 15-20 sakkiin ja se on tietenkin mukava ja motivoiva juttu. Kontiolahdelle hiihdettiin myös miesten viesti, johon Inarin Yritys lähti taistelemaan sijoituksista 15 sakkiin. Kaikki viestin viejät suoriutuivatkin viestistä ihan kunnialla, ja loppusijoitukseksi muodostui hyvä+ 13.

Seuraaksi vuorossa oli pitkän matkan SM-kisat Ylitornion Ainiovaaralla. Ainiovaaralla on ihan käsittämättömän hienot kisaladut, ja juuri sen vuoksi olimme odotelleet tätä viikonloppua jo pitkään. Ennen pitkän matkan startteja lauantaina oli vielä miehillä vuorossa Suomen cupin viimeinen viestikisa, johon miehet lähtivät parantelemaan edellisviikonlopun 13. sijaa. Ylitornion viestissä pojille olisi ollut tarjolla oikein komea 10. sakin sijoitus, mutta Reimaa vaivasi ankkuriosuudella jokin todella paha hengitysongelma, joka teki hiihtämisestä melkoista taistelua. Taas voi vain arvailla, että mistä tällainen hengitysongelma tuli, mutta sen vuoksi SM-50 jäi hiihtämättä kokonaan. Sellaisella ololla, mikä Ylitorniolla oli, ei olisi tullut viidenkympin hiihtämisestä kuin sanomista.

Tiina sen sijaan lähti hiihtämään kolmea kymppiä, mutta eihän siitä tullut yhtään mitään. Suksi oli hyvä ja ladun olisi pitänyt sopia hiihtäjälle, mutta kisasta tuli täysi pannukakku ja keskeytys puolessa matkassa. Pettymyksen hetkellä on vaikea analysoida hiihtoa niin että osaisi sanoa mihin hiihto tökkäsi, mutta kaukana hyvästä kisavauhdista se oli. Jälkikäteen on helppo arvailla, että meidän molempien oireet johtuivat ehkä jälleen kerran majoituksen huonosta sisäilmasta. Mutta samapa sille enää, kun kisat on jo hiihdetty. Toisaalta samaa hengitysongelmaa oli aistittavissa jo Kontiolahden kisoissa.

Ylitornion kisat oli meille molemmille sen verran suuri pettymys, että muutaman päivän ajateltiin päättävämme kauden jo niihin kisoihin. Niin se vain kuitenkin joku sisäinen masokisti sai meidät lähtemään vielä pääsiäiskisoihin, ja hyvä niin. Pääsiäisenä meno oli kuitekin molemmilla jo ihan erilaista, ja kaudesta jäi muutenkin parempi mieli kun se päättyi kohtalaisiin onnistumisiin täydellisen mahalaskun sijaan. Pääsiäisenä hiihdimme Ylläksellä ja Ainiovaarassa, ja viikko pääsiäisen jälkeen hiihdimme vielä Inarin Kultapullokisat. Reima oli Ylläksellä toinen ja Ylitorniolla kolmas. 

Lopetimme kisakauden myös tänä vuonna Inarin Kultapullokisoissa. Olihan se kiva päästä vielä kerran kuokkaamaan Suomen hienoimmalle kisavitoselle Juutuanvaaraan. 🙂 Reimalla oli mukana vähän epäonnea, kun lauantaina piti vähän painia erään ikämieshiihtäjän kanssa kisavitosen serpentiinilaskussa. Tästä jäi muistoksi mustelma ja somman piikin reikä kylkeen. Sunnuntaina sitten lähti alkumatkasta omasta sauvasta piikki, ja piti vaihtaa sauva matkalla.. Kaikenlaista sitä sattuu. Lopputulemana kuitenkin meille molemmille kaksi kakkossijaa viimeisestä kisaviikonlopusta.

Lopukauden alavireisyydelle käytiin selvittelemässä syytä terveyskeskusta myöten, mutta mitään suurempaa ei ainakaan vielä ole löytynyt. Todennäköisesti tammikuun kova ja pitkä sairastelu vei keuhkot niin huonoon jamaan, että ne reagoi voimakkaasti aikalailla kaikkeen, ja suorituskyky on riippuvainen siitä missä jamassa keuhkot on minäkin päivänä. Tiinalla varmasti vaikuttaa myös se, että elokuun loukkaantumisen seurauksena viime kesään jäi jopa 100 tunnin vaje harjoittelumäärässä.  Kyllähän sekin jotenkin vaikuttaa. 

Kisakausi 16-17 loppui, mutta talvi ei ole kyllä vielä loppunut täällä Saariselän korkeudella. Saariselän latuhuolto lopetettiin pari viikkoa Kultapullokisojen jälkeen, mutta lumimäärän puolesta täällä pystyisi varmaan vielä hiihtämään seuraavatkin kaksi viikkoa. Itse kävimme hiihtämässä viimeisen kerran viimeisenä latuhuoltopäivänä 5.5, minkä jälkeen ollaan pyritty siirtymään pyöräilyharjoittelun pariin. Vähän se on tosin tästä lumimäärästä ja pakkaskeleistä johtuen ollut haastavaa. Onneksi vanhat urat kantaa tunturissa vielä ihan mukavasti läskipyörää, ja vihdoin tänä aamuna päästiin ajelemaan myös kantohangille. Melko harvinaista että koko talven ensimmäinen kantohanki on vasta toukokuun puolivälissä. 🙂

Tänä aamuna Air Baltic ystävällisesti muistutti, että tulevaan Itävallan matkaan on aikaa kaksi viikkoa. Siis vain kaksi viikkoa, ja sitä ennen pitäisi polkaista pyöräilyn kisakausikin alkuun Suomen maaperällä! Pyöräilypuolella onkin tiedossa paaaljon uutta ja huippukivaa juttua etenkin kalustopuolelle, mutta niistä sitten lisää myöhemmin.. 🙂 Kisakalustokin alkaa sopivasti olla näin ”kesän kynnyksellä” ajokunnossa, joten innolla odotellaan lumien sulamista! 

Kiitos vielä kaikille kaudella 16-17 mukana hiihtäneille! Eteenpäin sanoi mummo lumessa! 🙂

 

Edit:

Juuri ennen tämän kirjoituksen julkaisemista lääkäri soitti kertoakseen, että verikokeistamme löytyi mykoplasman re-infektio. Eli tässä saimme vielä selityksen loppukauden vaisuun menoon ja huonoon tuntemukseen. Itse emme olisi osanneet mykoplasmaa tällä kertaa epäillä, sillä ensimmäinen infektio oli oireiltaan huomattavasti rajumpi. Ensimmäisestä infektiosta muistuu ensimmäisenä mieleen, että sen aikaan oli ihan pohjattoman väsynyt ja silloin todella tuntui, että oli kipeänä. Tällä kertaa oireet olivat paljon lievemmät: alipalautumista, keuhkojen yliherkkyyttä ja ylipäänsä outoja tuntemuksia keuhkoissa, päiväkohtaisten vaihteluiden suuruus (mm. pef-puhalluksissa ja sykkeissä), tunne ettei harjoittelu ”tartu”, viikkoja kestävä pikkunuhan tunne (kurkku kipeä, nokka tukossa, limakalvot ja imusolmukkeet turvonneet jne.) Käytännössä oireet ovat siis melko klassisia ylikunnon oireita ilman ylikuntoa + pikkuflunssan tunne.

Toivottavasti antibiootit puree ja tauti menee tällä kertaa nopeammin ohi kuin viimeksi. Ainakin huomattavasti edelliskertaa parempi yleistila ennustaisi sitä, että infektio taittuu helpommin.

 

Valitettavasti tällä kertaa ei jaksettu panostaa kuvien muokkaamiseen, mutta käykää sen sijaan katsomassa viime aikojen kuva- ja videotunnelmia alapalkista löytyvistä IG-feedeistä! 🙂

 

Comments are closed.

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: