Alpentour Trophy 2016

Kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa vierähti meille jo perinteisesti Itävallan Schladmingissa, jossa kilpailimme jo kolmantena vuonna peräkkäin Alpentour Trophy etappikisassa 9.-12.6.

Kisaraportin kirjoittaminen on venähtänyt ihan kivasti johtuen kaiken maailman kiireistä, jotka odotti meitä heti kotiinpaluun jälkeen. 🙂 Parin viikon treeni- ja kisareissu oli taas hieno, antoisa ja raskas kokemus. Olemme joka vuosi ottaneet Alpentourin enemmän treenin kuin kisan kannalta. Tänäkin vuonna ehdimme saada ennen reissuun lähtöä alle vain kaksi kunnollista treeniviikkoa pyörällä. Tällaisella valmistautumisella ei kannata odotella kovin kevyttä jalkaa ja huikeaa mäkikuntoa. 🙂 Suurin osa keskieurooppalaisista kisakumppaneista on kuitenkin treenannut läpi talven pyörän päällä, joten valmius ajaa kovaa pyörällä voi olla vähän erilainen. Tästä johtuen otettiinkin reissusta irti kaikki mahdollinen treenin kannalta.

 

Kisojen alusviikon treenimaisemia, Rittisberg Ramsaussa

 

Ensimmäisellä reissuviikolla meille kertyi 25+ tuntia treeniä. Pääosa treeneistä koostui ihan perus PK pyörälenkeistä, minkä lisäksi tehtiin kaksi kovempaa mäkitreeniä ja muutama kevyt juoksulenkki. Kisaviikon maanantaina pidettiin reissun ainoa lepopäivä, joka kulutettiin turistikierroksella Salzburgissa. Kisaviikon tiistai ja keskiviikko otettiin vähän kevyemmin ja yritettiin kerätä energiaa tulevaa urakkaa varten. Viime vuonna Alpentourin jälkeen taidettiin heittää ilmaan toive, että olisi joskus mukava ajaa Alpentour jossain muussa kelissä kuin paahtavassa helteessä. Noh, toive toteutui eikä koko reissun aikana taidettu lähteä kertaakaan ilman sadetakkia lenkille. Jokapäiväiset sateet pitivät huolen siitä, että polut pysyivät varsin liukkaassa kunnossa. Onneksi ilma oli kuitenkin laaksossa lappilaiseen kesään tottuneille pyöräilijöille varsin miellyttävä sateesta huolimatta, eikä palella tarvinnut kuin aivan vuorten huipuilla.

Koska ikinä millään reissulla kaikki ei mene ihan putkeen, Reiman takavaihtajan kanssa oli ongelmia kisaviikolla, ja jouduttiin loppujen lopuksi ostamaan kisaa edeltävänä päivänä uusi takavaihtaja Reiman pyörään. Onneksi Schladmingista löytyy sen verran hyvä pyöräliike, että XX1 takavaihtajaa löytyi hyllystä. Takavaihtajarempan lisäksi vaihdettiin aiemmista vuosista viisastuneena Tiinalle kisoja varten 28 piikkinen eturatas.

Ennakkoon meidän molempien tavoitteena oli pystyä parantamaan viime vuoden etappiaikoja ja ennen kaikkea pystyä ajamaan tasaisesti kaikki etapit maaliin niin, ettei homma hajoaisi millään etapilla. Etappiaikoihin tosin vaikuttaa aina monet asiat. Reitit ei ole koskaan ihan samoja, vaan pieniä muutoksia on ollut joka vuosi. Lisäksi esimerkiksi Giglachseen etapin aikaan vaikuttaa aina se, kuinka paljon vuorella joutuu kahlaamaan lumessa. Luonnollisesti myös sää vaikuttaa reitteihin sen verran, että aikojen vertailu voi olla vähän hankalaa. Iso muutos tälle vuodelle oli myös se, että kahden ensimmäisen etapin paikkoja oli vaihdettu. Ennen kisat avannut Giglachsee oli siirretty toiselle päivällä ja etapeista helpoin eli Hauser Kaibling ajettiin ensimmäisenä päivänä.

 

Mäkitreeniä Hochwurzenilla – ei lopu mäki ihan heti kesken.. 😀

 

Ensimmäisen kisapäivän aamun koittaessa varmaan joka kuski oli ihan tyytyväinen siihen, että etappien järjestystä oli muutettu. Vettä nimittäin satoi koko yön ja päivän, eikä siinä kelissä olisi ollut kovin kiva lähteä vuorikiipeilemään Giglachseelle. 🙂 Sen sijaan neutraalilähtö oli (jos mahdollista) vielä kaoottisempi kuin aiempina vuosina. Väkeä oli enemmän, ja reitin lähtö on Ramsaun suuntaan sen verran ahdas ja vauhdikas, että ensimmäisiltä kilometreiltä ei kyllä puuttunut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita..

Tiinan osalta etappi sujui ihan hyvissä merkeissä sen jälkeen kun lähtöruuhka alkoi helpottaa. Vesisade oli tehnyt poluille tehtävänsä, ja vähänkään juurakkoisemmat pätkät oli todella liukkaassa kunnossa. Ensimmäisillä polkupätkillä kärkijoukon jäljessä käveltiin ja jonotettiin, mutta viimeistään Hauser Kaiblingin nousussa alkoi löytyä tilaa. Tiina ajoi oikeastaan koko etapin ajan näköetäisyydellä tsekkiläisestä kilpasiskosta, joka ratkaisi pelin edukseen viimeisessä Planain DH-reitin laskussa. Alamäkireitin flow-line oli sateen jäljiltä niin liukkaassa kunnossa, että kumpikaan meistä ei ole varmaan ikinä laskenut sitä alas yhtä hitaasti. Ihan sama jarruttiko vai ei, pyörä valui joka tapauksessa jokaiseen ilmansuuntaan. 😀 Lopputuloksissa Tiina oli ensimmäisen päivän jälkeen kolmas, ja mutakelissä ajettu loppuaika oli melkoinen yllätys. Edellisvuoden ajasta lohkesi nimittäin noin 20 minuuttia! Toki viime vuonna etappi ajettiin toisena päivänä, mikä varmasti vähän vaikuttaa aikoihin.

Myös Reimalla lähti ensimmäinen etappi mukavasti käyntiin, ja ajoi sujui hyvin Hauser Kaiblingin nousun alkuun asti. Jostain syystä nousun alkupuolella Reimalla iski alaselkä aivan jumiin, mikä vaikeutti etapin loppupuolen ajamista. Selän kanssa on ollut nyt ongelmia enemmän ja vähemmän Taivalkosken SM-kisoista lähtien, joten jonkinlaista kuntousta pitänee alkaa harrastamaan. Onneksi selkä saatiin vielä torstai-illan aikana sellaiseen ajokuntoon, että kolme seuraavaa päivää oli mahdollista ajaa jokseenkin ilman kipuja. Ensimmäisen etapin sijoitus Reimalla oli 18. ja viime vuoden aika parani selkäkivusta ja mutakelistä huolimatta noin neljä minuuttia.

Toisena päivänä vuorossa oli huikea Giglachseen etappi, jonka aikana kiikutaan sekä Hochwurzenin päälle, että Giglachseen laaksoon 2000 metrin korkeuteen. Kokonaisnousua reitille kertyy noin 3000 metriä. Onneksi sää oli aurinkoinen, ja maastokin oli ehtinyt vähän kuivua edellisestä päivästä. Myös toisen päivän lähtö oli aiempia vuosia ruuhkaisempi ja heti kaupungista poistuessa kärjen takana jouduttiin odottelemaan, että kaikki mahtuivat reitille. Kisareitti lähtee tosin heti alkuunsa kiipeämään Hochwurzenin päälle, joten kyllä ensimmäisen tunnin aikana alkaa porukka mennä pitkäksi jonoksi, ja tilaa alkaa löytyä. 🙂 Myös toinen etappi sujui Tiinalta hyvissä voimissa, ja suurimmaksi vahvuudeksi tällä etapilla osoittautui (naisten sarjassa) ylivoimainen tunkkausvauhti lumihangessa ja mutavelissä.. 😀 Loppusijoitus etapilla oli kolmas ja viime vuotinen aika petraantui kuudella minuutilla. Kokonaiskilpailussa sijoitus pysyi kolmantena, ja kokonaiskilpailun aikaerot kasvoivat molempiin suuntiin melko selkeiksi.

 

Kolmospalli tuli Tiinalle tutuksi – kotiintuomisiksi tuli litra itävaltalaista kurpitsansiemenöljyä

 

Reimalle toinen etappi oli ensimmäistä etappia huomattavasti helpompi, kun selkäkipukin pysyi koko etapin ajan loitolla. Nousut tuntuivat kulkevan hyvin, ja laskutkin olivat ehtineet kuivaa edellispäivän jäljiltä ja olivat huomattavasti helpompia. Viimeinen Planain lasku oli jopa nautittavassa kunnossa, kun flow-linen bermeihin uskalsi tykitellä vähän reilummalla vauhdilla. Lopputuloksissa Reiman sijoitus oli 11. ja edellisvuoden aika petraantui yhdeksällä minuutilla.

Kolmannen päivän Dachstein etappi on ollut jostain syystä Tiinalle aina se vaikein kisapäivä, eikä se ole ennen tätä vuotta tullut vielä kertaakaan kunnialla maaliin. Ei tämänkään vuoden suoritus mikään nappiveto ollut, mutta tällä kertaa suoritus tuli maaliin ja oikeastaan viimeinen tunti oli kisan parasta ajoa. Ehkä etapin on aina tehnyt vaikeaksi se, että reitillä on pari melko kuumottavaa alamäkeä, ja niissä piti jalkautua myös tänä vuonna. Ehkä parempi niin, että tulee pyörän selästä alas vapaaehtoisesti eikä painovoiman saattelemana. 😀 Etapin tuloksissa Tiina löytyi jälleen kolmannelta sijalta, ja edellisvuoden ajasta lohkesi kerralla noin 20min pois.

Kolmas etappi oli Reimalle vaikea teknisten ongelmien vuoksi. Heti ensimmäisessä ylämäessä kävi ilmi, että takavaihtaja ei toiminut ihan niin kuin piti. Aina kun tuli jyrkkä nousu, ja yritti vaihtaa keveimmälle vaihteelle, ketju hyppäsi ihan pakan vastakkaiseen laitaan ja meno tökkäsi siihen. Kun sama kuvio toistui muutamaan kertaan, eikä vaihtajan säätämisestä ollut mitään apua, piti loppumatka ajaa niin ettei yrittänytkään vaihtaa keveimmälle vaihteelle. Aika raskas reissu runnoa tulemaan alppinousuja ilman keveimpiä vaihteita. Kisan jälkeen diagnoosi oli melko selvä – vaihtajan korvake vaihtoon, ja pyörä alkoikin sitten toimia heti normaalisti. Todennäköisesti lähtöruuhkassa joku kilpakumppani tönäisi takavaihtajaa sen verran, että vaihtajan korvake pääsi vääntymään. Onneksi vaihtokorvake oli mukana, eikä pyörän korjaamiseen kulunut mahottoman paljon aikaa. Etapin loppisijoitus oli 16. ja kaikesta sähläämisestä huolimatta viime vuotinen aika parani myös tällä etapilla noin viisi minuuttia. Se on uskomattoman kuluttavaa ajaa kilpaa, kun pyörä ei toimi kunnolla, eikä pysty ajamaan niin kuin olisi halunnut.

Viimeisen päivän etapille, aika-ajoon Planain huipulle, on aina vaikeinta motivoitua. Viimeinen päivä ja näennäisesti helpoin reitti voi kuulostaa palalta kakkua, mutta sitä se ei ole. 🙂 Vuoren nouseminen porukassa on ihan riittävän haastavaa, mutta jotenkin on vielä haastavampaa löytää riittävän kova vauhti yksin. Reitti on pätkittäin ihan naurettavan jyrkkä, ja tosi iso osa kilpailijoista joutuu jalkautumaan ihan vain sen takia, että jaloissa ei riitä jerkku polkea ylös. Tiinan salainen ase etapille oli 26 piikkinen eturatas (on muuten aika huvittavan näköinen.. :)), jonka avulla koko reitti yhtä horjahdusta lukuun ottamatta meni ajamalla ylös. Reitti oli ajallisesti muutaman minuutin edellisiä vuosia lyhyempi, mutta sekin huomioon ottaen viime vuoden aika parani yli 10 minuutilla! Tavoitteena oli ”varastaa” tsekkiläiseltä kisasiskolta viimeisellä etapilla kakkossija, mutta niin vain piti viimeiselläkin etapilla todeta kaveri vahvemmaksi. 🙂 Kokonaiskisassa sijoitus oli siis kolmas, ja edellisvuoden kokonaisaikaan tuli parannusta 66min!

 

Reima viimeisen etapin loppumetreillä

 

Reimalle Alpentourin neljännestä etapista tuli viime vuoden tapaan etappikisan paras suoritus. Jotenkin tuo reilun tunnin kestävä ylämäkikisa tuntuu sopivan Reimalle. Toisaalta onhan hiihdon puolellakin juuri se kestoltaan suurin piirtein saman pituinen 30km ollut aina hyvä matka, ja nouseminen sujuu yleensä hyvin. Eli eipä se kauhean suuri ihme pitäisi olla, että juuri tämä etappi sopii Reimalle hyvin. Jossain vaiheessa matkan varrella 20s Reiman perään lähtenyt kisakumppani sai Reiman kiinni, ja koko loppumatka sujuikin sitten yhtä matkaa. Maalissa Reiman sijoitus oli neljäs, ja eroa oman sarjan kärkeen oli loppujen lopuksi vain 3min ja palkintopallille 1,5min. Toisaalta pieni ero kärkeen jäi harmittamaan, koska maalissa olo ei ollut ehkä niin väsynyt kuin olisi voinut olla. Kokonaisuutena kisan jälkeen voi olla ihan hyvillä mielin, koska selkäkipua ja pieniä välineongelmia lukuunottamatta etappikisa sujui hyvin, ja kaikesta huolimatta etappikisan kokonaisaika parani 23 minuutilla.

Nelipäiväisen Alpentourin paras anti meille molemmille oli se, että ensimmäistä kertaa koko urakka tuli molemmilla kunnialla loppuun asti eikä millään etapilla tullut ihan pohjanoteerausta. Seuraavaksi kesän kisakausi jatkuu Tahkolla Tahko MTB:n 120km merkeissä. Pohjois-Suomen ja Finnmarkin kisakalenterissa on aika paljon tyhjää kesä-heinäkuussa, joten loppukesän suunnitelmiin Tahkon reissu sopi parhaiten. Halusimme saada yhden kunnolla pitemmän kisan alle ennen elokuun Offroad Finnmarkia. Valinta piti tehdä Onroad Finnmarkin ja Tahkon välillä, ja valinta kääntyi Tahkon suuntaan, koska maastopyöräily voittaa aina maantiepyöräilyn. 😉

Lopuksi kiitos Alpentour matkan mahdollistamisesta Kona Bikes, Inari-Saariselkä, Kilroy Travels ja muut tärkeät tukijat! 🙂

 

Comments are closed.

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: