Voihan valkoinen (sisäseinämaali)

Eipä olisi uskonut, että valkoisen sisäseinämaalin valinta voi olla vaikeaa…

Taas tuli todistettua, kuinka paljon (lue: vähän) me ollaan perehdytty kodin sisustukseen. Tällä kertaa harmaita hiuksia aiheutti valkoisen sisäseinämaalin valinta.

Kuten aiemmin todettu, meillä ei ole ollut ennen oman kodin rakentamista mitään ennakkosuunnitelmaa siitä, millaisen kodin haluamme. Olemme kuitenkin päättyneet siihen ratkaisuun, että seinien pääväri tulee olemaan valkoinen. Kaikki huoneet ovat kuitenkin kohtalaisen pieniä, joten valkoiset seinät tuovat asuntoon kivasti valoisuutta. Siihen kun yhdistetään kivoja pirteitä värejä niin tulee sopiva kokonaisuus.

Mutta siis valkoinen… Uskomatonta, että valkoisiakin värejä on niiiiin paljon. Luulisi, että olisi vain helppo valita valkoinen maali joka näyttää seinällä VALKOISELTA.. Mutta ei.. On lämpimiä valkoisia ja kylmiä valkoisia, osa sävyistä taittaa harmaaseen, yksi keltaiseen ja toinen ruskeaan..

Taloprojektia aloitellessa kävimme hakemassa maalikaupasta kaiken maailman värikarttoja ja lastuja suunnittelua varten, mutta todellisuudessa niillä ei tee juuri mitään. Pienellä väritilkulla värisävy näyttää aivan eriltä kuin kokonaisella seinällä. Myös valo vaikuttaa älyttömästi siihen, miltä väri näyttää. Yleensähän niitä värilastuja katsotaan vaakatasossa, mutta seinäväriin valo tulee aina eri suunnasta. Sitten vielä värit näyttävät ihan eriltä sähkölampun valossa kuin luonnonvalossa.

Aluksi valitsimme Tikkurilan Kaunis Koti -värilastulta valkoisen sävyn (F398 taikina), joka näytti sopivan hyvin yhteen meitä miellyttävän punaisen värin kanssa.. Myöhemmin kuulimme taloamme maalaavalta maalarilta, että sävy on todellisuudessa (ei valkoinen, vaan) KELTAINEN! Onneksi saimme vielä vaihtaa sävyn, sillä me ei todellakaan olla mitään suuria keltaisen värin ystäviä.

Ensimmäisestä virheestä viisastuneena etsimme valkoiseen sävyongelmaamme apua Googlen ihmeellisestä maailmasta. Enää meitä ei yllättänyt yhtään kuinka paljon netin syövereistä löytyi keskustelua valkoisen seinämaalin sävyistä. Blogimaailmasta opimme muun muassa, että ihan vitivalkoista maalia (esim. Tikkurilan Lumi) ei kannata valita, sillä sen rinnalla esimerkiksi valkoiset kodinkoneet tai listat näyttävät auttamatta likaisilta. Opimme myös, että kaikki F-kirjaimella alkavan koodin omaavat Tikkurilan maalit näyttävät isolla pinnalla valkoiselta. Ne sitten vain taittavat eri sävyihin.

Onneksi blogimaailmasta löytyi myös ihan suoria neuvoja siitä, mitkä valkoiset sävyt ovat ns. varmoja valintoja joka kotiin. Vaihtoehdoiksi tulivat Tikkurilan Paperi (F497) ja Höyhen (F487). Jos haluaa pelata ihan varma päälle, kannattaa ehdottomasti soittaa Tikkurilan maalilinjalle. Siellä osataan ihan suoraan neuvoa, mitkä sävyt passaa hyvin yhteen. Samalla pystyy välttämään virhearvioinnin teon ihan yksinkertaisimmissa asioissa.

Jos värilastuista ei ole juuri apua värisävyn valintaan, niin ainakaan ei kannata mennä vertailemaan tietokoneen ruudulta värisävyjen eroja. Esimerkiksi Tikkurilan sivuilla kaikki valkoiset sävyt näyttävät harmailta tietokoneen ruudulta katsottuna. Ehkä eniten hyötyä oli etsiä muista blogeista kuvia maalatuista seinistä ja miltä värisävyt näyttävät maalatussa huoneessa. Jos haluaisi oikein panostaa, niin kannattaisi maalata seinälle reilun kokoiset testilaikut eri sävyjä ja vertailla niitä.

Lopulta päädyimme valitsemaan Tikkurilan Paperi -sävyn, eli mahdollisimman neutraalin valkoisen. Sävy näytti onneksi jo maalatuilla seinillä hyvältä (eli ihan vaan valkoiselta), joten varmasti tehtiin oikea ratkaisu, kun vaihdettiin alkuperäinen sävy pois.

Valkoisista seinistä meillä ei nyt ole erikseen kuvia, koska niistä ei olisi kyllä tullut minkäänlaisia (kun talossa ei ole vielä kunnollisia valoja). Seinistäkin tulee sitten myöhemmässä vaiheessa kyllä kuvia. 🙂

Comments are closed.

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: