Lapin lääninmestaruushiihdot Inarissa

Viikko sitten hiihdimme Inarissa Lapin lääninmestaruushiihdoissa. Ohjelmassa oli lauantaina 5km ja 10km perinteisellä hiihtotavalla ja sunnuntaina sprinttiviesti vapaalla.

Inarissa hiihdettiin hienot lääninmestaruuskisat moneen kertaan (tässäkin blogissa) ylistetyllä Juutuanvaaran kisavitosella. Porukkaa olisi todellakin mahtunut mukaan enemmänkin, mutta sehän ei meiltä paikalle löytäneiltä ole pois. Jotenkin tuntuu, että Lapin hiihdossa olisi aika ottaa jonkinlainen ryhtiliike. Piirikunnallisia hiihtoja ei ole nykyisin oikeastaan ollenkaan, maakuntaviesti on jo kuollut ja kuopattu, ja varmaan seuraava kuoleva tapahtuma on nämä Lääninmestaruushiihdot. Eikai täällä oikeasti haluta, että muutaman vuoden päästä Lapissa ei hiihdetä kuin muutamat FIS-kisat marraskuussa ja Kultapullokisat huhtikuussa? Meillä on kuitenkin Suomen ylivoimaisesti parhaat olosuhteet hiihtourheiluun, joten olisi suotavaa että täällä pidettäisiin hiihtokulttuuria yllä tulevaisuudessakin. Itsestään se ei tapahdu, mutta ei se kauhean paljonkaan vaadi..

Juutuanvaaran vitosta on aina ilo hiihtää – kunnollisia nousuja ja hauskoja laskuja sopivassa suhteessa. Vaikka vapaa hiihtotapa sopii meille molemmille paremmin, niin nyt oli kyllä oikeasti tosi mukava hiihtää perinteistä. Reima oli taikonut suksiin niin mahtavan pidon, että päästiin suorilla melkein kaikki nousut ylös asti. Kun meillä molemmilla perinteinen tyyli on ollut aina heikompi, niin senkin vuoksi hyvä pito on aina kisassa tärkeä. Juutuanvaarasta on sen verran vuosien varrelta kokemusta, että hyvään pitoon kannattaa panostaa. Ei haittaa yhtään, jos laskuissa häviää muutaman sekunnin luistossa, kunhan nousut pääsee rennosti ylös. Jos suksi on kovin takaliukas, niin reissusta tulee varmasti pitkä. 🙂

Juutuanvaarasta on kertynyt vuosien varrella myös sellaista kokemusta, että vaikka latu on oikeasti todella kova ja nousut ovat pitkiä, rataa ei voi liikaa kunnioittaa. Siihen on pakko uskaltaa lähteä melko kovaa, etenkin kun matkana on vain yksi kierros kuten naisilla oli lääninmestaruushiihdoissa. Palautukset ovat pitkiä, ja ensimmäisen nousun jälkeen kisa on jo melko pitkällä. Jos ensimmäiseen nousuun kovin passailee, loppuu matka varmasti kesken.

Meidän osalta kisat meni ihan mukavasti. Tiina kamppaili seurakaveri Jankan kanssa tiukasti naisten sarjan voitosta, ja kisa päättyi 14s erolla Tiinan voitoksi. Mieleen tuli Tiinan edesmenneen yläasteen luokanvalvojan neuvo hiihtokisoihin: ”tärkeintä ei ole voitto, vaan ylivoimainen kaksoisvoitto” 🙂 Sitä ohjetta on aina välillä kiva toteuttaa. Reima kävi niin ikään tiukkaa taistelua miesten sarjan voitosta häviten voiton lopulta 5,8s erolla ja ollen kolmas. Tällainen tiukka tappio tietenkin harmittaa varsinkin, kun maalissa voimia olisi tuntunut olevan vielä vähän liikaa jäljellä. Eli ehkä vähän rohkeampi olisi voinut olla matkan varrella, mutta ihan hyvä se oli näinkin.

Perinteisen kisaksi suoritukset olivat meille ihan OK tasoa, vaikka mitään huikeaa tykitystä ei todellakaan pystytty tarjoamaan. Meille paremmalla vapaalla hiihtotyylillä kisahiihto on ihan erilaista kuin perinteisellä. Vapaalla tyylillä tuollaiseen hyvään maastoon saa hiihdettyä itsensä parhaillaan ihan ”kuoliaaksi”, mutta perinteisellä hiihtäminen on parhaimmillaankin tasaista puurtamista. Hiihto tuntuu kyllä pahalta, mutta ei koskaan samalla tavalla kuin vapaalla.

Sunnuntaina vuorossa oli sprinttiviestit vapaalla. Joukkueita oli tosi vähän, esimerkiksi naisissa oli vain yksi joukkue, joten naiset ja miehet lähtivät samassa lähdössä. Tiina hiihti Jankan kanssa ja Reima Alatalon Petrin kanssa. Joukkueiden vähäisestä määrästä johtuen sunnuntain kisa meni enemmän hyvän tehotreenin kuin kisan piikkiin. Tästä syystä ei panostettu voiteluunkaan sen kummemmin, vaan laitettiin kisaan vain yhdet kisaparit eikä niihinkään ihan normaalia kisavoitelua. 🙂 Hyvästä treenistä kisa kävikin ja lopputuloksissa Reima ja Pete olivat kolmansia ja Tiina ja Janka luonnollisesti ensimmäisiä.

Tällä viikolla innostuimme sitten oikein kunnolla treenaamaan. Kelit on ollut ihan mahtavat: aurinkoisia pakkaspäiviä toisensa jälkeen. Ohjelmaan on kuulunut reippaasti hiihtoa, juoksua ja vieläpä läskipyöräilyäkin. Saariselällä asumisessa on sellainen riski, että kun kevät ja aurinkoiset päivät koittaa, tekisi mieli olla kaikki vapaa-aika ulkona. Pidemmän päälle se käy kuitenkin vähän kuluttavaksi, jos joka päivä treenaa 4-5h. 🙂

Loppuun kuvatunnelmia tämän viikon treeneistä! Lauantaina käytiin hiihtämässä Kulmakurussa. Kulmakuru on vain yksinkertaisesti aivan huikea paikka niin kesällä kuin talvellakin. Lauantaina oli myös jotenkin aivan uskomaton keli. Tolosjoen jäällä oli varmasti kolmatta kymmentä astetta pakkasta, mutta taivas oli aivan pilvetön ja tuulta ei ollut yhtään. Aivan uskomaton reissu kerta kaikkiaan! Kuvat on hienoja, mutta ne ei kyllä kerro puoltakaan totuudesta. 🙂

PS. Hyvät eväät kruunaa hienon hiihtoreissun. 😉

 

 

 

 

 

 

Läskipyöräreissut ovat sitten olleet aivan huikeita iltaisin! Tähänkään hommaan ei kyllästy kyllä koskaan! 🙂

 

 

 

Comments are closed.

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: