Masters World cup Vuokatti

Viikko sitten reissasimme Vuokattiin, jossa Reima kilpaili Masters World cupissa eli Masters MM-kisoissa.

Montaa päivää emme ehtineet kotona olla, kun pakkasimme auton taas täyteen ja suuntasimme takaisin kohti etelää. Suuntana Vuokatti ja Masters World cup. Ennakolta tapahtuman laadusta ei ollut juurikaan tietoa, mutta lähtölistojen perusteella nuorimmassa 30-vuotiaiden sarjassa oli odotettavissa ihan kovaa kansallisen kärkitason vauhtia.

Imatran SM-kisojen mahalaskun jälkeen, uuteen kisareissuun tsemppaaminen ei ollut ihan helppo tehtävä. Onneksi Saariselälläkin pääsi jo hiihtämään sekä rauhallisia lenkkejä että tehoharjoituksia normaalissa talvikelissä paukkupakkasten sijaan. Treeniä tulikin muutamaan päivään ihan reilusti kisojen alla, ja vihdoin ja viimein hiihtoon pystyi saamaan jonkinlaista tuntumaa. Kisavauhtiin ei kuitenkaan ollut edelleenkään minkäänlaista luottoa, joten ensimmäiseen kisaan oli aika hankala lähteä.

Ensimmäisenä kisapäivänä vuorossa oli ”keskimatka” eli 30km vapaalla hiihtotavalla ja yhteislähdöllä. Keskimatkaa varten Vuokattiin oli saatu aikaiseksi ihan mukava ja vaihteleva, mutta masters-kisojen luonteeseen sopivasti melko helppo 15km kisareitti. Koska kisat käytiin yhteislähdöllä, oli tiedossa että helpolla radalla irtiottopaikat olisi aika vähissä. Ryhmässä edettiinkin hyvin pitkään, eikä kärkiporukassa saatu juuri mitään eroja aikaiseksi ennen toisen kierroksen isointa nousua. Kisa päättyikin tiukan maalisuorakamppailuun, jossa Reima jäi erittäin niukasti sarjansa kakkoseksi, vain 0,7 sekuntia voittaneesta Johan Gustafssonista. Viimeisellä kilometrillä Reima joutui vielä vähän pussiin, minkä vuoksi kärki pääsi vähän karkuun. Matka loppui kesken ja ensimmäiseltä matkalta oli tyytyminen hopeaan. Jälkikäteen on helppo sanoa, että jossain vaiheessa matkaa olisi voinut itse yrittää parempaa irtiottoa. Mutta kun on hiihtänyt edellisissä kisoissa umpihuonosti, ei ole itseluottamusta tehdä omia ratkaisuja.

 

Kärkiletkaa 30km kisassa

 

Toisena kisapäivänä vuorossa oli sitten ”pikamatka” eli 10km niin ikään vapaalla hiihtotavalla ja yhteislähdöllä. Kympin latu oli vielä vähän helpompi kuin 15km latu, joten irtiottopaikat olivat vieläkin harvemassa. Keli oli tosin muuttunut haastavampaan suuntaan, kun edellispäivinä sataneen uuden lumen päälle alkoi sataa vettä. Näin ollen myös suksilla tehtiin maanantaina eroja. Edellispäivän positiivisista tuntemuksista rohkaistuneena Reima päätti uskaltaa hiihtää kisan vähän rohkeammalla taktiikalla ja hän lähtikin vetämään porukkaa heti paukusta. Alamaaston loivapiirteisellä reitillä veto ei kuitenkaan riittänyt siihen, että Reima olisi päässyt porukasta irti. Siksi pitikin ottaa käyttöön plan b ja yrittää uutta irtiottoa reitin viimeisessä nousussa. Tällä kertaa irtiotto tehosi sen verran hyvin, että ainoastaan edellispäivän voittaja Johan pystyi seuraamaan. Vaikka Reimalla oli alla ihan OK hyvä suksi,  kisa ratkesi lopun parin kilometrin laskuosuudella. Pitkässä loivassa laskussa Johan pystyi hieman liukkaammalla suksella tekemään muutaman sekunnin eron, joka pysyi lähes samana maaliin asti. Jälleen tuloksena hopeaa, mutta tällä kertaa rohkeammalla ja paremmalla hiihdolla.

 

Sunnuntain palkintojen jako

 

Kisoissa olisi ollut vielä tarjolla kaksi matkaa, viesti ja 45km vapaalla. Tällä kertaa kaksi kisaa oli kuitenkin riittävästi, ja suuntasimme heti maanantain palkintojen jaon jälkeen kotiin. Palkintojen jaot olivatkin melkoisia spektaakkeleja kansallislauluineen kaikkineen. Näinpä kahden kisapäivän antina oli kaksi MM-hopeaa M30v sarjassa, ja rutkasti lisää positiivista fiilistä ja tuntumaa kilpahiihtoon. Kaiken kaikkiaan Masters World cup oli ihan mukava kokemus. Jostakin piti kisoja saada alle, ja nämä kisat sattuivat sopivaan saumaan. Kisat olivat hyvin järjestetyt ja tunnelma oli mukava. Tunnelmassa oli havaittavissa samaa lapsenomaista jännitystä ja täpinää kuin Hopea Sompa loppukisoissa. 🙂 Tiinalla oli erityisen hauskaa seurata vanhempien ikäluokkien lähtöjä, ja etenkin tulisia loppukirikamppailuja.. Varmaankaan näihin kisoihin ei tule lähdettyä tämän kauemmas, mutta ehkä sitten kun kisat käydään taas Suomessa. Sitten Tiinallakin saattaa ikä riittää lähtöviivalle asti. 🙂

Kotimatkalle pääsimme lähtemään Vuokatista kahdeksan aikaan illalla ja edessä oli 600km autoilua. Jotenkin sopivasti ajokeli oli taas oikein mukava, Vuokatista Torviseen (lähes Sodankylään) asti oli vesisadetta jäisen tien päälle.. Jotain kelistä kertoo se, että Pudasjärven ja Ranuan välillä oli ajanut kymmenkunta autoa penkkaan ja hinausauto päivysti valmiina bussipysäkillä. 😀 Näinpä kotona oltiin taasen melko aikaisin aamulla.. Kyllähän nämä yön ja aamuyön ajelut menee ihan hyvin kesällä, kun on hyvät ajokelit ja valoisat yöt. Mutta talvipimeällä ja surkeassa ajokelissä nämä tuntuu ihan riittävän rankoilta..

Seuraava viikko menikin sitten melko koomassa. Vajaaseen pariin viikkoon autoilua kertyi n. 3500km, ja viikon sisällä pari yötä ajettiin ja valvottiin aivan aamuyön tunneille asti. Sitten vielä säänherra laittoi taivaalta tulemaan 30cm uutta lunta, minkä vuoksi ladut oli muutaman päivän täällä kotonakin aika tukossa. Eipähän haluttanut liikaa hiihtämään, ja pystyi suosiolla ottamaan pari päivää vähän iisimmin.

 

 Myrskyn jälkeen on poutasää.. Lunta metrin verran ja ladut priimakunnossa..

Kotiladuilla on ollut viime aikoina ihan mukavat hiihtokelit 🙂

 

Onneksi taas elämä voittaa, ja hiihdon makuunkin ollaan päästy ihan mukavasti. Lauhemmat kelit ja loistokunnossa olevat ladut ovat kyllä innostaneet sitten tällä viikolla hiihtämään. Eilen vielä todistettiin hiihtolenkillä sellaista revontulishowta, ettei varmasti olla ennen nähty. Törkeän hienoa hiihtää, kun koko taivas (siis IHAN KOKO TAIVAS, laidasta laitaan) on tulessa! Hiihdettiin iltasella Rumakuruun (eli valaisemattomille laduille) ja taivaan valot oli niin kirkkaat, että sai illan pimeässä ihastella puiden varjoja. On muuten melko hauska fiilis, kun pimeällä voi seurata omaa varjoaan hiihtäessä! Nämä on varmasti niitä juttuja, joista olisi ihan turhaa edes yrittää ottaa kuvaa, koska mikään kuva ei pysty kuvaamaan sitä fiilistä. Se pitää itse kokea. 🙂

Seuraavaksi vuorossa on Lapin Lääninmestaruushiihdot Inarin Juutuanvaarassa. Kisat käydään yhdellä Suomen ehdottomasti hienoimmista kisaladuista, lunta on metrin verran ja kisapäiville on luvassa mukavaa -5 asteen pakkassäätä. Kuulostaa melkolailla hienolta! Valmiiksi kyllä jo harmittaa, kun näki kisojen lähtölistat. Enemmänkin olisi mahtunut porukkaa lähtöviivalle. Niin se aina on, että se matka on jotenkin pitempi, kun pitäisi pohjoista kohti ajaa. Etelään matka onkin sitten jo lyhyempi…. Joka tapauksessa olisi tarkoitus nauttia Juutuanvaaran nousuista ihan koko rahan edestä. 🙂

Comments are closed.

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: