Vieraana Finnmarkin hiihtojuhlassa

Finnmarkin mestaruuskisat alkaa olla meille jo suorastaan traditio. Miksipä ei, hyvät kaksipäiväiset kisat ihan ”kotikulmilla” sellaiseen aikaan kun Suomessa kalenteri huutaa tyhjyyttään.

Eihän toki Suomen kalenteri ihan tyhjä ollut, koska olisihan Vantaalla ollut tarjolla Suomen Cupia. Ei tosin ollut vaikea päättää lähteekö hiihtämään 400km päähän alle -10 asteen pakkasiin hyviin lumiolosuhteisiin vai 1000km päähän paukkupakkaseen ja lyhyelle tykkilumiringille.

Tänä vuonna Finnmarkin mestaruuskisat järjestettiin Hammerfestissa, joka varmaan on ihan pohjoisimpia paikkoja missä Euroopassa voi ylipäänsä kilpaa hiihtää. Meiltä matkaa Hammerfestiin on vähän reipas 400km eli meidän vinksahtaneella mittapuulla mitattuna liikutaan ihan kotikulmilla. 🙂 Inarista mukana oli neljän hiihtäjän ja yhden huoltajan porukka vahvistettuna yhdellä utsjokilaistuneella pohjalaisella. Vaikka näin lähihuudeilla pyörittiin, niin yllätykseksemme kukaan meistä ei ollut aiemmin käynyt Hammerfestissa.

Olimme molemmat olleet kipeänä jonkin aikaa ennen kisoja, ja kisataukoakin oli alla 3 viikkoa, joten oli todella mukava päästä taas hiihtämään kilpaa. Hammerfestissa vastassa oli hyvät lumiolosuhteet ja nollakeli. Ihan mukavaa vaihtelua, sillä Saariselällä on ollut joulun jälkeen enimmäkseen -20 – -30 asteen lukemia mittarissa. Onneksi välillä on ollut lauhempia päiviä, jolloin ollaan päästy ulkoiluttamaan suksiakin. Hammerfestin kisalatu Reindalenissa oli varsin mukava uusi kokemus. Vaikka latu ei ollut ehkä yhtä raskas, mitä Pohjois-Norjassa yleensä hiihdetään, mutkainen ja nopeatempoinen latu oli kuitenkin hauska hiihtää. Maisemat ladulta oli vieläpä erityisen hienot, kun toisella puolella kohosi tunturin rinteet ja toisella puolella 150m alempana näkyi Hammerfestin kaupunki ja Jäämeri.

 

Reindalenin kisaladun maisemia. Hammerfestin kaupunki ja Jäämeri kuvassa 150m alempana.

 

Lauantaina ohjelmassa oli lyhyet matkat, eli naisilla 5km ja miehillä 7,5km pertsaa. Sairasteluista, pakkasista ja monista muista syistä johtuen lauantain kisa oli meille molemmille ensimmäinen perinteisen kisa vuoteen. Edellisen kerran hiihdimme pertsaa kisassa tasan vuosi sitten Finnmarkin mestaruuskisoissa Vesisaaressa. 🙂 Reimalle kisa oli vieläpä kauden ensimmäinen tehoharjoitus perinteisellä… Toiveissa meillä oli tietenkin rautatieladut ja pikkupakkanen, mutta arvatenkin Jäämeren rannalla sellaisesta sai vain haaveilla. Lauantaina luvassa oli jäämeren tuulta 10-20m/s ja sankkoja lumikuuroja mereltä. Sää vaihtuikin noin 15min välein; 15min lunta vaakatasossa, 15min vähän kirkkaampaa taivasta, sitten taas lunta ja höystettynä tuulella tottakai. Pahimmissa tuulenpuuskissa vauhti tuntui tökkäävän ihan kokonaan ja silmien auki pitäminen oli jo melkoinen haaste. Pertsan latu oli paikoitellen vain hädintuskin näkyvillä ja rautatiestä ei ollut kyllä mitään tietoakaan.. Onneksi suksi pelasi niin hyvin kuin tuossa kelissä voi pelata ja hiihdon pystyi pitämään jokseenkin kasassa. Tulokseen voikin olla nämä taustat ja edeltävien viikkojen sairastelut huomioon ottaen ihan tyytyväinen. Tiina oli naisten sarjassa toinen ja Reima miesten sarjassa kolmas.

 

Tältä näyttää, kun Jäämereltä pukkaa vähän lumikuuroa. Siinä on aika äkkiä suut ja silmät täynnä lunta.. 😀 Kuva lainattu Hammerfest Skiklubin sivuilta.

 

Sunnuntaille keli pakastui ja luvassa oli todellinen pakkasvitikeli. Naisilla matkana oli 10km vapaalla ja miehillä 20km vapaalla, ja kisa käytiin yhteislähdöillä. Nihkeä keli, pikkunätti latu ja kova tuuli lupailivat peesikisaa ja sellainen kisasta tulikin. Tiina hiihti norjalaisen kisasiskon kanssa yhtä matkaa aina viimeisille kilometreille asti ennen kuin teki onnistuneen irtioton toiseksi viimeisessä nousussa ja hiihti niukkaan voittoon. Reiman kisapäivä alkoi vähän heikoissa fiiliksissä, kun lihakset vaikuttivat heti aamusta kramppiherkiltä ja tyhjiltä. Jo lauantain lyhyen kisan jälkeen kroppa antoi merkkejä siitä, ettei energiatasot ole ehkä parhaat mahdolliset. Hiihto olikin alusta asti sen mukaista ja matka jäi kesken puolivälin tietämillä. Sairastaminen ja lääkekuuri väsytti kroppaa kuitenkin sen verran, että kahden kisan viikonloppu oli vähän liian rankka yhdistelmä tähän paikkaan. Joka tapauksessa oli hyvä päästä pakkasta pakoon sulan meren rannalle, kotona kun odotti taas tuttu -30 astetta..

 

Reima pertsan kisan jälkeen.

 

Kaiken kaikkiaan Finnmarks mesterskap viikonloppu oli taas mukava kokemus. Tällä kertaa olimme yötä kisajärjestäjän järjestämässä luokkamajoituksessa Reindalenin koululla. Oikeasti ihan hauska kokemus, sillä edellinen luokkahuonemajoitus mahtoi olla joskus hopeasompa aikana. 🙂 Ruoka oli hyvää ja lähtöviivalle oli ulko-ovelta matkaa 200m. Täytyy kyllä ihmetellä ja olla iloinen siitä, miten meidät on otettu vastaan Finnmarkin kisoissa. Kyllä voisi taas ottaa rajan tällä puolen hiihtoväki vähän mallia. Jotain varmaan kertoo se, että Inarin Yrityksen hiihtäjät kuuluvat tällä kaudella Itä-Finnmarkin hiihtocupiin. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Inarin junnuilla on 300 kilometrin säteellä kotoa yli 15 piirikunnallista kisaa Norjan puolella. Näissä kisoissa saamme kilpailla ihan kilpailun sisällä ja meidät vieläpä lasketaan kauden lopussa cupin yhteispisteisiin. Vertailuna, että kun otetaan pois oman seuran järjestämät kisat, niin meillä ei taida olla montakaan kisaa koko kautena 300km säteellä Inarista Suomen puolella. Tasokin on kohtalaisen kova, kun näissä kisoissa on tänäkin talvena nähty mm. Ski Classics kokonaiskisan viime vuoden voittaja, pari nuorten MM-mitalistia ja MC sprintticupin voittaja.. 

Suomalaisesta hiihtokulttuurista taas kertoo se, kun esimerkiksi ruotsalainen hiihtäjä tule parin kymmenen kilometrin takaa rajan yli Suomeen hiihtämään, hänet laitetaan tuloksissa kilpailun ulkopuolelle. Tai jos hiihdät väärän piirin piirinmestaruuskisoissa, päädyt silloinkin tuloksissa kilpailun ulkopuolelle. Kyllä kannustaa urheilemaan! Varmaan jos sääntöjä noudatettaisiin Norjassakin pilkun tarkasti, niin varmasti mekin hiihdettäisiin kisan ulkopuolella. Mutta mitä hyötyä sellaisesta sääntöjen tulkinnasta on? Ei mitään.. Ei näitten viikonloppujen jälkeen tarvi ihmetellä miksi ne norjalaiset hiihtää lujaa. Juuri tämä ruohonjuuritason toiminta – elinvoimaiset seurat, niiden vapaaehtoistyö hiihtokouluineen ja piirikunnallisine hiihtoineen tuo porukkaa lajin pariin ja kannattelee hiihtokulttuuria. Huippu-urheilu on enemmän ja vähemmän tämän seuratyön tulosta. Kyllä tuollaisesta hiihtokulttuurista vain nousee huippuja, nyt ja jatkossa!

Seuraavaksi vuorossa onkin SM-hiihdot Imatralla! Jos pakkanen sallii, käymme hiihtämässä tulevana viikonloppuna omia kisaharjoituksia Juutuanvaarassa, jossa muuten hiihdetään tämän vuoden Lapin lääninmestaruushiihdot! Pitäähän se käydä vähän palauttamassa mieleen ajolinjoja vitosen serpentiinimutkiin, ettei tarvi turhaan kisassa jarrutella.. 🙂

 

PS. Jos kiinnostaa katsella enemmän Hammerfestin maisemia, käykää kurkkaamassa videot viikonlopun kisoista: http://langrennifinnmark.no/web/index.php?odas=25&giella1=nor

Comments are closed.

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: