Lavkarittet 2015

Lavkarittet alkaa olla meille jo joka kesäinen perinne, sillä tänä vuonna kävimme jo neljättä kertaa Pohjois-Norjan suurimmassa maastopyöräilytapahtumassa Skibotnissa.

Viime viikon Offroad Finnmarkin jäljiltä Lavkarittetin kisakunto oli meille molemmille melkoinen arvoitus. Offroad Finnmarkissa jouduimme siis keskeyttämään 50km ennen maalia, kun Tiinan eteneminen muuttui mahdottomaksi. Ajoimme kuitenkin 250km Finnmarkilaista tunturimaastoa yhteensä 21 tunnin ajan, eli ihan melkonen savotta se oli sekin. Ensimmäiset päivät kisan jälkeen olivat yllättävänkin helpon tuntuisia. Normaaleista arkiaskareista selvisi kutakuinkin kunnialla, mutta kyllä yhden yön yöunien väliin jääminen ja lähes vuorokauden yhtämittainen kisa-ajo kuitenkin ovat tuntuneet koko tämän viikon ajan. Lenkille lähtöä ei tarvinnut muutamaan päivään suunnitellakaan ja muisti ja pinna ovat olleet molemmat melko lyhyenlaisia. 🙂 Nukkua olisi voinut joka yö vaikka kuinka paljon, ja aamulla herääminen on vaatinut äärimmäistä kurinalaisuutta ja suuria ponnistuksia. 😉

Ensimmäisen kerran kävimme pyörien päällä keskiviikkona ja torstaina tehtiin kisaan avaava harjoitus. Välipäivinä olisi varmaan voinut lenkillä halutessaan käydä, mutta tuskin siitä mitään hyötyä olisi ollut. Koska olo oli vielä keskiviikkonakin melko nuutunut, päätimme lähteä reissuun vasta perjantaina ja käydä kisoissa yhden yön mutkin. Päätös oli varmaan ihan oikea, vaikka tällä aikataululla meille ei jäänyt aikaa käydä Kilpiksellä perjantaina pyöräilemässä vaan kävimme vain lyhyen juoksu/kävelyverryttelyn. Illalla kävimme tankkaamassa Tundrean ravintolassa poroburgerilla ja täytyy kyllä sanoa, että olihan muuten järjettömän hyvä burgeri! Täydet pisteet!

Koska olemme käyneet Lavkarittetissä jo kolmena vuonna aiemminkin, on kisan lähtötäpinät jo sen verran tuttuja, ettei kisapaikalle tarvinnut lähteä liian aikaisin höntyilemään. Olimmekin Hattengissa lähtöpaikalla sopivasti 1,5h ennen naisten lähtöä. Kisaan päätimme ottaa mukaan pitkästä aikaa jäykkäperäiset King Kahunat. Heipoilla on nyt menty muutama kisa ja olihan muuten ihan mahtava päästä taas kiikkumaan pitkää nousua kevyellä jäykkäperällä. Kylläpä hymyilytti nousussa, kun pyörä tuntui nousevan älyttömän kevyesti!

 

Naisten lähtö

 

Lavkarittetissä lähdetään neutraalilähtönä auton takaa ja ensimmäiset kilometrit mennään asvaltti- ja hiekkateitä. Alun jälkeen reitti lähtee kiikkumaan kohti tunturiylänköä ja ensimmäiset n. 18km onkin koko ajan nousua. Ensimmäisen Lavkarittet-vuoden jälkeen tämä nousu tuntuisi kovasti lyhentyneen ja loiventuneen, joten jotain on varmaan vuosien varrella tehty oikein. 🙂 Varmaan oma roolinsa on sillä, että tässä välissä ollaan käyty kiikkumassa Alpeilla oikeasti pitkiä nousuja, ja niihin verrattuna 800m korkeusero ei ole vielä mitenkään valtava. Tähän mennessä Lavkarittetissä on ollut joka vuosi ideaaliolosuhteet, eli kuivaa ja aurinkoista. Tänä vuonna sääennuste lupasi etukäteen monsuunisadetta ja alle +10 asteen lämpötilaa, mutta onneksi sade tuli jo yön aikana ja kisan aikana ei tainnut sataa pisaraakaan. Öinen sade teki kuitenkin sen, että reitti oli ennen näkemättömän mutainen, liukas ja märkä, ja lisäksi ylhäällä tunturissa oli kolme lyhyttä lumipätkää, joiden takia joutui tunkkaushommiin. Arviolta reitti oli useita minuutteja hitaammassa kunnossa viime vuoteen verrattuna.

Kisassa lähdöt on porrastettu niin, että hitaimmat sarjat lähtevät jo aamulla aikaisemmin ja elite-sarjat lähtevät kahdessa viimeisessä lähdössä 50min välein naiset ensin ja miehet perään. Tiinan kisa lähti rauhallisesti käyntiin. Etuauto ajoi neutraalilähdön todella hiljaa, ja auton väistymisen jälkeen ei kenelläkään tuntunut olevan menohaluja. Alun hiekkatie mentiinkin reilusti viime vuotta verkkaisemmin. Nousun jyrketessä Sini (Alusniemi) ja muutama mies lähtivät omaan vauhtiinsa ja Tiina jäi ajamaan nousua yksin. Nousu tuntui kulkevan helpon ja hyvän tuntuisesti, ja mäen päällä olo oli vielä hyvinkin virkeä. Tunturiylängöllä oleva vauhdikas hiekkatieosuus meni vielä yksin ajaessa, mutta juuri ennen asvalttitietä peesiin tuli neljän miehen ryhmä, jonka kanssa tiepätkä sujui mukavan vauhdikkaasti. Takaisin maastoon siirryttäessä miesporukasta loppui vetohalut ja Tiina sai vetää taas yksin oikeastaan maaliin asti ja ainoastaan yksi porukan miehistä pysyi matkassa. Lopputuloksissa Tiina oli toinen vajaat 15min Sinille hävinneenä, ja positiivinen yllätys oli se, että viime vuoden ajasta lähti jopa 14min pois hitaasta radasta huolimatta! 250km kisa ja totaalinen kuolema ovat ilmeisesti tehneet kunnolle vain hyvää, joten seuraavia kisoja voi odotella innolla! 🙂

 

Reima tulossa maaliin

 

Miesten lähdön alku sujui samoissa merkeissä kuin naistenkin – rauhallisesti etuauton takana. Kun hiekkatiellä alettiin ajamaan kunnolla, tuli Reimalle heti alkuun heikko hetki. Torstain avaava harjoitus ei ehkä ollut riittävän kova, ja ehkä Jäämeren rannalla oli hieman enemmän siitepölyjä ilmassa kuin täällä kotona, minkä vuoksi hengitys ei toiminut alkuun ollenkaan. Hengitystä keräillessä kisan voittaja Daniel Leirbakken pääsi karkaamaan, ja myös useampia muita miehiä ehti Reiman edelle. Nousun jyrkentyessä Reima pääsi kuitenkin mukaan rytmiin ja hyödyntämään vahvuuttaan eli mäen kiikkumista. Reitin korkeimmalla kohdalla Reima olikin noussut jo toiseksi ollen johtajaa perässä n. 3min. Asvalttipätkän alkuun Reima sai takaa ajokaverin, jonka jälkeen matka jatkui kahdestaan aina ihan viimeisille kilometreille asti, jolloin vielä kolmas kilpailija tuli mukaan porukkaan. Tiukassa kolmen miehen loppukirissä Reiman oli tällä kertaa tyytyminen sitten neljänteen sijaan. Jälkiviisastelu kun on niin mukavaa, niin Reiman olisi ehdottomasti kannattanut yrittää irtiottoa viimeisillä 15 kilometrillä olevilla parilla vähän pidemmällä nousuosuudella, joissa kisakaverin ajovauhti tuntui vähän liian hiljaiselta. Jälkikäteen näitä on kuitenkin ihan turha miettiä, joten Reimakin voi olla tyytyväinen siihen, että hitaasta radasta huolimatta myös hänen aikansa parani parilla minuutilla vuoden takaisesta.

 

Pyörät mutapainin jäljiltä!

 

Lavkarittetin reissu oli jälleen kyllä tosi mukava, ja se on varmasti yksi niistä kisoista, jotka on meidän kalenterissa joka vuosi. Näin yhden yön reissunakin se on pitkän ajomatkan arvoinen, eikä yhtään haitannut, että kotona oltiin (taas) vasta kahden jälkeen yöllä. 🙂 Reitti Lavkassa on yksi parhaita! Kyllä tuommoinen pitkä nousu vain kuuluu maratonpyöräilyyn lajina! Lisäksi reitillä on tarjolla kivaa nopeaa polkupätkää, eikä lyhyt asvalttipätkä haittaa menoa ollenkaan.

Kun kalenteri kääntyy näin elokuulle alkaa oma Saariselkä MTB -viikonloppu jo kovasti valtaamaan tilaa ajatuksista, ja järjestelyt pitää meitä varmasti kiireisinä ihan h-hetkeen asti. Kotikisoja ennen ehdimme käymään yhden kisaviikonlopun Finnmarkissa, ja siihen saattaakin mahtua jopa kisa molemmille päiville. Tämä meidän kalenteri alkaa vaikuttaa uhkaavasti siltä, että yli puolet meidän kauden kisoista käydään Norjan maaperällä… 🙂

Tuleva viikko meillä onkin sitten tämän kesän aiempiin viikkoihin verrattuna ihan poikkeuksellinen, nimittäin ihan hiihtoleiriviikko täällä kotikulmilla! Pitääpä alkaa mielessä kertamaan miten niillä rullasuksilla taas hiihdettiinkään ja katsoa josko ne sauvarinnesauvat löytyy jostain varaston nurkasta.. 😉

 

 

Comments are closed.

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: