5000/3/270/10000…

… ovat kesän ensimmäisenä kisareissunakin toimivan roadtrippimme strategiset mitat. 🙂 Matkaa taitetaan kolmen viikon aikana Hyundailla 5000km. Kisakilometrejä Konan ohjaksissa matkalle kertyy 270. Näiden kisakilometrien aikana kivutaan yhteensä 10000m vertikaalinousua.

Reissuun ollaan lähdetty torstai-aamuna Sodankylästä. Rovaniemellä käytiin hoitamassa viimeisiä pakollisia asioita ennen reissuun lähtöä. Reimalla näiden pakollisten asioiden joukkoon kuului muun muassa viimeinen opintoihin liittyvä käynti Lapin AMK:ssa. Oli mukava lähteä reissuun, kun opiskeluaika on viimeinkin meillä molemmilla takana. 🙂

Eilispäivän aikana pääsimme siirtymään Ruotsin puolelle Uumajaan asti, josta matka jatkuu tänään Faluniin. Huomenna edessä olisi kisakauden avaus Falunin MM-hiihtostadionilla Lugnetilla. Tunnelmat ennen kisaa on vähintäänkin odottavan epävarmat, kun kotopuolessa maastossa ajetut lenkit voi edelleen laskea kahden käden sormilla. 🙂 Lähtöä edellisenä päivänä maastossa oli ensimmäistä kertaa sen verran kuivaa ja (lähes) lumetonta, että ajaminen tuntui jo ajamiselta. Tähän asti märkä maasto on upottanut rengasta niin, että tunne on ollut kuin suossa ajaessa. 🙂

Falunista matka jatkuu Göteborgiin ja sieltä lautalla Saksaan. Päämäärä on tuttuun tapaan Itävallan Schladming, jossa olisi tarkoitus olla maanantaina myöhään illalla. Toivotaan että reitin valinnat Saksan autobahnoilla menee putkeen eikä reitille sattuisi ruuhkaa tai tietöitä, jotta matka ei venyisi liian pitkäksi.

Schladmingissa vietämme sitten kokonaiset kaksi viikkoa. 🙂 Toisella viikolla alkaa alkukauden kohokohta Alpentour Trophy etappikilpailu. Luvassa on jälleen neljän kisapäivän aikana järjettömiä nousuja, hapokkaita reisiä, hurjia alamäkiä ja hienoja maisemia. Taso on kivenkova, sillä mukana on maailman parhaita maratonmiehiä ja -naisia sekä lisäksi vuorikiipeilyyn erikoistuneita mäkikuskeja.Tällaiseen kisaan on aiavn turha asettaa itselleen sijoitustavoitteita, koska taso on todellakin maailman cup tasoa. Tavoitteena on selvitä urakasta paremmin kuin viime vuonna ja kiusata itteään oikein huolella. 🙂 Kieltämättä tällaiseen kisaan lähtö edellyttää pientä hulluutta ja masokistin vikaa..

Kotimatka koittaa aikalailla hetimiten Alpentourin jälkeen. Ajopäivä Saksan halki ja päiväksi lautalle palauttelemaan. Viimeisen etapin Helsinki-Saariselkä reitti ja aikataulu ei ole vielä lukkoon lyöty, mutta alustava suunnitelma olisi juhannussauna kotona. 🙂 Arki kutsuukin sitten taas heti juhannuksen jälkeen.

Blogiin on tarkoitus kirjoittaa kuulumisia säännöllisesti reissun aikana. Varmimmin kuulumisia voi kuitenkin seurata instagramista seuraamalla käyttäjiä @tiinainari ja @saariselkatraining. 🙂

Comments are closed.

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: