Oukku, Jämi ja pyöräpulmia

Alpentourin jälkeen pidimme muutaman viikon treenitaukoa kotona Saariselällä. Onkin ollut hienoa treenailla kotimaisemissa, kun kesä on ollut kelienkin puolesta hieno.

 

Alpentourin jälkeen olemme kilpailleet Oukulla SM-kisoissa ja Jämi84 MTB:ssä. Valitettavasti meillä on myös ollut vähän probleemaa pyörien kanssa. Viikolla ennen SM-kisoja Reimalla meni takanavasta laakerit. Eihän meillä tietenkään ollut varalaakereita eikä niitä tietenkään ollut ihan helpolla saatavilla. Lapin läänistä ei löytynyt sopivaa laakeria, vaikka suurinpiirtein jokainen pyörä- ja laakeri/mutteriputiikki läpi soiteltiinkin. Onneksi Minkkisen Tarmo Hi5Bikes:lta sai laakerit tulemaan pikakyytiä Helsingistä Roihin ja pyörä saatiin kuntoon. Kiitos siitä Tarmolle!

Reiman osalta aika jäi kuitenkin SM XCE:n osalta liian tiukalle, ja hän päätti jättää ajamatta. Alkuviikko ilman pyöräilytuntumaa ja pyörä valmiiksi vain pari tuntia ennen starttia ei olisi ollut oikein optimivalmistautuminen kisaan. Tiina kuitenkin starttasi ja lopputuloksena uran ensimmäisestä SM-sprintistä (myös hiihto mukaan luettuna) oli kuudes sija. Ajo oli varmasti ihan liian arkaa ja kilttiä, mutta ensi kerralla sitten paremmin. 🙂

Lauantaina vuorossa oli XCO radan kierto, ja taas sai vain todeta että kyllä XCO on Suomessa järjetön laji. Tästä saisi varmaan fillarifoorumilla tapella kyllästymiseen saakka, mutta tosiasia on se, että ”Suomi XCO:lla” ja XCO:lla jota maailmalla ajetaan on aika vähän tekemistä keskenään. Kaihoisasti katseltiin Ruotsin mestaruuskisojen rataesittelyä, joka löytyy täältä. Ruotsin referenssiksi voi varmaan sanoa, että sieltä tulee sekä miehiin että naisiin kuskeja XCO:n maailmancupin 10-kärkeen.

Meidän mielestä hyvä XCO-rata sisältää paljon nousua, teknisiä kohtia ja on vauhdikas. Kansainvälisillä radoilla on useinmiten nousua 150-200m 4-5 kilometrin kierroksella. Radat sisältävät paljon tiukkoja käännöksiä ja tekniset kohdat vuorottelevat vauhdikkainen kohtien kanssa. Tekniset kohdat voivat olla hyvinkin vaativia, mutta niissä on nykyisin aina kiertoreitti, joka on noin 10-15s hitaampi, mutta teknisesti hyvin helppo. Vertailuna sanottakoon Oukun radasta, että nousua oli varmaan noin 80m ja se tuli ensimmäiselle kahdelle kilometrille. Viimeinen kaksi kilometriä oli rakkakivikkoa, patikkoa, kalliodroppia ja DH-rataa. Jäykkäperällä ja omilla taidoilla ei ollut mitään järkeä lähteä tuolle radalle.

Ei siinä, olisihan sen läpi voinut ajaa.. Mutta kun on varustettu kilpaurheilijan luonteenlaadulla, ei tee paljon mieli lähteä seku vain ajelemaan. Tarkoitus ei ole tietenkään kritisoida ketään, ja eikös se ole niin, että makuasioista on paha kiistellä. 🙂

MUTTA, leikitään ajatuksella. Onko jonkun mielestä hienoa ajella näitä SM-kisoja niin, että miesten elitessä on 15 osallistujaa? Sanonpa vaan, että tällaisenaan laji on varsin vaikeasti lähestyttävä ja kovin kaukana niistä radoista, joilla arvokisamitaleja jaetaan. Hiihdon SM-kisoissa on miesten viidellä kympillä 150 osallistujaa, eli kymmenen kertaa enemmän kuin SM XCO:ssa. Me ei koeta olevamme enää mitään aloittelijoita pyöräilijöinä ja kuntotekijätkin ovat varmasti hyvällä tasolla. Silti Oukun XCO jäi väliin. Mitäpä jos maastopyöräilyn suosio saataisiin nousemaan niin, että joku kaunis päivä miesten XCO:n eliteen pitäisi karsia? Tai edes nyt saataisiin viivalle 50 ukkoa? Eikö olisi hienoa? Väitämme, että pienellä teknisellä ratojen helpotuksella ja isolla järkeistämisellä lajin pariin saataisiin enemmän harrastajia ja kisoihin oikeaa urheilujuhlan tuntoa. Nythän yleisöä Oukulla oli suurin piirtein yhtä paljon ja osallistujia vähän vähemmän kuin Muurolan kisaveikkojen piirikunnallisissa hiihdoissa.. 🙂

Ja toisaalta, jos tavoitteena olisi joskus nostaa urheilijoita kansainväliselle huipulle, olisi varmaan oleellista, että kisaradat muistuttaisivat kansainvälisiä ratoja. Me ollaan kuitenkin niiiiiin lilliputtimaa pyöräilyssä, ettei meillä ole mitään mahdollisuutta ohjailla sitä, mihin kansainvälinen laji kehittyy. Sehän olisi vähän sama, kun Suomessa pelattaisiin futista eri säännöillä kuin maailmalla, ja odottettaisiin muiden seuraavan perässä. Toki jos pyöräilyväki on tyytyväinen tähän tilanteeseen, niin mikäs se siinä sitten. Jatketaan vain samalla kaavalla.. Ainahan sitä voi itse matkustaa kisoihin ulkomaille ja järjestellä sellaisia kisoja ku tykkää. 🙂

Viime viikonloppuna ajelimme sitten 2000 kilometrin mutkat Jämille Jämi84:n perässä. Siellä oli luvassa täysin erilainen tapahtuma, ja tottakai myös epäonni seurasi perässä. Jämin rata on teknisesti hyvin helppo ja toisaalta se on myös hyvin tasainen. Koko kisa vedettiinkin todella kovaa. Maantiekisakokemuksesta olisi ollut varmasti hyötyä ja tiimityöskentelystäkin olisi ollut apua matkan varrella. Kummallakaan meistä ei mennyt alku kovin putkeen, ja jäimme jo ensimmäisillä kilometreillä liian kauas kärjestä. Jälkeenpäin ajateltuna ensimmäinen kilometri olisi pitänyt ajaa paljon kovempaa, että olisi päässyt oikeisiin ryhmiin heti alusta lähtien. Nyt alun jälkeen joutui tekemään aivan liikaa töitä yksin, mikä Jämin kaltaisessa tapahtumassa kyllä kostautuu. 

Reimalla matka jäi kesken noin 37km kohdalle, kun takavaihtajan korvake katkesi täysin yllättäen suoralla tiellä. Arvatkaa harmittiko? Toki voimansiirrosta kuului ennen korvakkeen katkeamista pientä varoittavaa rutinaa, mutta eipä äänen lähteeksi korvaketta olisi ihan heti epäillyt. Onneksi Tiina pääsi maaliin loppua kohti ajoa parantaen, lopulta sijalle 11.

Kun on kerran alettu kisareiteistä puhumaan, niin jatketaan puintia vielä Jäminkin osalta. Jämin reitti ei varmasti ole meille kummallekaan mieluisin mahdollinen. Siitä huolimatta Jämin tapahtuma on suomalaiselle maastopyöräilylle erittäin tärkeä. Reitti on sellainen, että sen pystyy ajamaan käytännössä kokonaan ilman maastokokemusta ja vaikka vähän huonommalla pyörälläkin. Tällaisten tapahtumien avulla lajin pariin saadaan lisää harrastajia, minkä kautta saadaan seuroille lisää rahaa ja pyöräkauppialle asiakkaita.

Seuraava kisareissu odottaakin jo kulman takana. Perjantaina pakataan taas Kia tupaten täyteen ja suunnataan kohti Norjaa ja Skibotnia. Vuorossa on siis meille jo perinteinen Lavkarittet. Sinne onkin sitten mukava lähteä, kun tietää mitä reitin osalta on odotettavissa, eikä tarvi palata leuka rinnassa kotia…. 😉 Luvassa on yksi kesän kohokohdista. Norjalaiset nimittäin tietää miten urheilukisoja järjestetään! Oli sitten kyseessä hiihto- tai pyöräilykisat niin järjestelyjen laatu ja tapahtuman tunnelma on taattu! Luvassa on piiiiitkääää nousua, vauhdikasta kaahailua ja mielettömiä maisemia Norjan tuntureilla! Eikä pidä unohtaa kisojen jälkeistä pulla-kahvitarjoilua maalialueella! 😉

Näillä miettein kohti loppukesän kisoja!

 

Tiina&Reima

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: