Kilpis!

Heippahei! Roadtrippimme on edennyt nyt Kilpisjärvelle asti. Samalla se tarkoittaa sitä, että hiihtokausi 2012-2013 on vihdoin myös meidän osalta ohi, vaikka todellisuudessa Rukan Suomen-cupista asti ollaan keräilty voimia ja käyty lenkillä vain silloin, kun on ollut aikaa ja poltetta.

Saariselällä vietimme kolme päivää, ja vaikka ilmat eivät olleet mitenkään huikean hienoja, oli ladut ihan superhyvässä kunnossa ja lunta riitti paikoitellen jopa metrin verran. Saariselälle on aina älyttömän mukava mennä, heti tulee kotoisa ja rauhallinen olo. Ollaan oltu menneenä vuonna etuoikeutettuja, kun ollaan saatu nähdä kaikki kauniit vuodenajat tunturissa. Nähtiin kesä ja yötön yö, syksyn ruska ja ensilumi, kaamos paukkupakkasineen ja revontulineen, aurinkoinen kaunis kevättalvi ja sumuinen räntäsateinen kevät. Räntäsateesta huolimatta Saariselkä oli viime viikollakin kaunis kuten aina, ja tunturituulta oli mukava hengitellä Rovaniemen pölyjen jälkeen.

Saariselältä siirryimme perjantaina Inariin, ja vuorossa oli Lapin maakuntaviesti. Kuten ajankohdan perusteella saattoi jo aavistella lähtövaatteen alla ei ollut kovinkaan suurta ruuhkaa. Viestiin oli ilmoittautunut viisi joukkuetta, joista paikalle ilmaantui vain neljä porukkaa: Inari, Posio, Kemi ja Sodankylä. Vielä kun yksi Posion hiihtäjistä oikaisi puolet omasta osuudestaan, hyväksyttyjä viestisuorituksia oli loppujen lopuksi vain kolme. Näistä kolmesta joukkueesta Inari oli ylivoimaisesti paras, eikä minun ja Reiman tarvinnut kahdella viimeisellä osuudella järin kovasti rehkiä. Jos Posio olisi osannut kiertää radat oikein, olisi kisasta saattanut tulla vielä tiukka. Oikaisu tapahtui viidennellä osuudella noin kilometrin hiihdon jälkeen. Meidän osuuden viejä oli siihen mennessä hiihtänyt Posiota kiinni jo yli 40s, ja olisi pian siirtynyt keulaan. Vaihdossa eroa olisi ollut helposti meidän eduksi yli minuutti. Toki reilun pelin hengessä meidän viestin viejä tai joku sivusta katsoja olisi voinut huutaa Posion tytölle, että hän on menossa väärälle ladulle, mutta reitit oli kuitenkin selvästi merkitty ja vastuu oikean radan kiertämisestä on aina hiihtäjällä itsellä.

Inarissa hiihdimme vielä lauantaina Rajaseutuhiihdot. Ladut oli molempina päivänä ihan järjetöntä sohjomuusia, ja vielä kun lauantaina hiihdettiin samaa rataa kuin Skandinavia cupissa helmikuussa, niin tarjolla oli melko rankka reissu. Hiihto oli ihan järjettömän hankalaa: sukset ja sauvat upposi lumeen ihan huolella, ja luisto oli aika olematon. Eipä siinä, kun kahteen viikkoon ei ole edes yöpakkasia, niin mitä muuta voi odottaakaan. 🙂 Kroppa oli kyllä muutenkin sen tuntuinen, että kaks viikkoa oli jo oltu kesälaitumilla – ei hengästytä eikä hapota, mutta yhtään lujempaakaan ei pääse. Lauantain kisasta teimme sellaiset johtopäätökset, että päätimme lähteä ajelemaan Kilpiksen suuntaan. Päätökseen sinänsä ei liittynyt minkäänlaista dramatiikkaa. Kroppa vain ei tuntunut enää kilpailukuntoiselta, eikä poltetta ladulle ollut. Silloin harvoin hyödyttää lähteä kisaan. Seuraavaksi katseet on suunnattu kilpailumielessä jo kesään, ja polte pyörän selkään on kova. Ennen pyöräilykauden avausta keuhkot saa kuitenkin kunnon loman ja toukokuussa keskitytään muiden ominaisuuksien kehittämiseen. Ensi kesän pyöräilykuvioista ja kauden uutuuksista kirjoitellaan lisää seuraavissa postauksissa. Kaikenlaista kivaa ja uutta on tiedossa, joten stay tuned! 🙂

Tämä viikko ulkoilutetaan kuitenkin vielä Peltosia täällä Kilpiksellä. Eilen pääsimme jo hankihiihdon makuun, ja täytyy sanoa, että hyvät on kelit. Jos joku lukee tätä blogia vähän etelempää niin voi olla vaikeaa kuvitella, että täällä Kilpiksellä on vielä ihan täysi talvi. Tunturissa pälvipaikkoja ei ole juuri ollenkaan, ja tälle viikolle ei lupaa oikeastaan ollenkaan plussa asteita. Sen verran täällä on kuitenkin käynyt lumi märkänä, että hanki on niin kova, että se kestäisi varmasti vaikka juoksua(tai pyöräilyä!!:)). Tänään jouduimme kuitenkin pitämään välipäivän hiihdosta, koska tunturit oli aamulla aivan sumun vallassa ja taivaalta lenteli lunta tuiman tuulen saattelemana. Oikeastaan näin oli todella hyvä, koska paremmalla kelillä ei olisi raskinut piettää lepopäivää ollenkaan. Sen verran meille on kertynyt kokemusta yliperän keleistä, että jos kylältä katseltuna näyttää siltä, että tunturissa on sumua, niin siellä ei tosiaan näe kuin 50m eteensä. Tasamaallahan se ei olisi ongelma sinäänsä, mutta täällä jyrkänteet ja railot voi tulla aika nopeasti vastaan kunnon sumussa. Myös tunturit alkaa kummasti muistuttamaan toisiaan, ja silloin voi olla jo hankalaa löytää takaisin kotia. Loppuviikolle lupaa onneksi mukavampia kelejä, ja päästään todennäköisesti joka päivä kunnolla tunturiin. 🙂

Eli jos meistä ei kuulu mitään, niin ollaan innostuttu hiihtämään oikein kunnolla, eikä jakseta enää raahautua sängystä koneelle asti. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: