SM Kontiolahti

Heippa taas! Viime viikonloppuna kilpailtiin kauden viimeisten SM-kisojen merkeissä tuttuakin tutummissa Kontiolahden maastoissa. Ennen tätä vuotta olemme kilpailleet Kontiolahdella kahtena vuonna yleisten sarjojen SM-mitaleista, lisäksi Tiina on kilpaillut samaisella stadionilla sekä Hopeasompa että nuorten SM-mitaleista. Lisäksi olemme hiihtäneet Kontun stadionilla lähes joka vuosi FIS-hiihdoissa, joten latujen kiertämiseen ei tarvinnut juuri kuluttaa energiaa. 🙂

Aiemmilta vuosilta Kontun stadioni on tarjonnut meidän perheeseen hyviä muistoja alkaen Hopeasommasta, jossa sijoituin 15-vuotiaana 13:nneksi. Tuo 13. sija lämmitti silloin mieltä oikein kovasti. Myös Reiman mitalikaapissa olevat viestipronssit ovat kumpainenkin ”kotoisin” Kontiolahden stadionilta. Hienoja muistoja molemmat. Ensimmäisenä pronssivuotena Reima oli ”junnu” KEV:n nestorijoukkueessa, jossa hiihti Keijo Kurttila, Esa Mursu, Reima ja Marko Maaninka. Vuotta myöhemmin KEV:n joukkue oli jälleen pronssilla, mutta Reima oli ainoa edellisvuoden joukkueesta jäljelle jäänyt hiihtäjä. Tällä kertaa joukkuekavereina oli Matti Kylmälä, Ilkka Junnila ja Jari Poikela. Tämä jälkimmäinen mitali oli erityisen tiukalla, ja kisa oli viimeiselle kierrokselle asti erityisen tiukka. Muistan elävästi tunnelmat Kevin kopilla kahden ensimmäisen osuuden ajan. Sinä vuonna alkukaavailujen mukaan odotettiin viestistä lähes varmaa mitalia, ja aloitusosuuden mennessä hieman penkin alle alkoi tunnelma kopilla kiristyä. Kun toinenkaan osuus ei vielä parantanut tilannetta merkittävästi, taisi voitelukopilla olla jo aika monet hanskat tiskissä. Valmennusportaallekin taisi ehtiä kasvaa muutama harmaa hius lisää. Kolmannella osuudella Jari kuitenkin hiihti hyvin ja nosti sijoituksia, mikä herätti toivon uudelleen. Loppujen lopuksi Jari lähetti Reiman matkaan ankkuriosuudelle viidentenä tai kuudentena reilun minuutin päässä pronssista. Oli mielettömän hienoa katsoa stadionilla videotaululta, kun ero mitalille pieneni pienenemistään kunnes viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Reima oli ajanut Oulun ja Vetelin kiinni taistelussa pronssista. Viimeisellä kierroksella Reima ratkaisi pronssin KEV:lle noin 1,5km ennen maalia. Sen kahden tunnin aikana käytiin läpi aikalailla koko tunneskaala toivosta petymykseen ja uudelleen iloon. Hienoja muistoja. Pari vuotta sitten Reima voitti varsin ylivoimaisesti Kontiolahdella alkutalven FIS-hiihdot. Kisa oli hieno, vaikka suuhun jäi karvas maku, kun sekään hiihto ei riittänyt maajoukkuepaikkaan Skandinavia cupiin Norjaan.

Muutama vuosi sitten keviläisillä oli miehiä laittaa jopa kolmeen joukkueeseen, ja kakkosjoukkuekkin oli usein kymppisakissa. Koska miehet olivat myös tasasia, eivät valinnat menneet aina ihan putkeen. Useammin kuin kerran on kakkosjoukkue ollut osuuden tai jopa kaksi ykköstä edellä. Useista eri syistä porukka on kuitenkin pienentynyt, eikä joukkueemme ole enää parina vuonna kilpaillut ihan terävimmässä kärjessä. Osa on lopettanut, toisilla on vaivoja ja jotkut ovat vaihtaneet seuraa. Tänä vuonna olisi ollut jälleen toiveita ihan hyvistä sijoituksista, mutta Jannen poisjääminen joukkueesta terveysongelmien vuoksi huononsi joukkueen mahdollisuuksia merkittävästi. Niinpä heti aloituksen jälkeen oli selvää, että tänään ei taistella sijoittumisesta kuuden parhaan joukkoon. Myös Reimalla oli todella huono päivä, ja oma hiihto oli kauden huonointa. Lopulta joukkueen sijoitus oli 14. Ei varmaan lämmittänyt erityisemmin kenenkään mieltä. Tosi asia on vain se, että SM-viestissä menestymiseen on kaksi reseptiä. Joukkueessa täytyy olla joko yksi tai kaksi maailmanluokan hiihtäjää, kuten naisissa Oululla tai Lempäälällä ja miehissä Vuokatilla tai Vantaalla, tai sitten neljä (naisissa kolme) tasaista hyvää kansallisentason hiihtäjää, kuten miehissä Oululla oli tänä vuonna. Etenkin naisissa jo yksi huippu pystyy tekemään joukkueen eduksi niin paljon, että muiden joukkueenjäsenten ei tarvitse olla ihan niin kovia saavuttaakseen mitalin. Toisaalta jos joukkue koostuu kansallisen tason hiihtäjistä, kuten vaikka Kalskeella naisissa, ei yhdenkään hiihtäjän kestä alisuorittaa tai sijoitus putoaa merkittävästi. Tällä hetkellä Kevillä sekä naisten, että miesten joukkue perustuu tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Ja kun sekä naisilla että miehillä tänä vuonna useampikin hiihtäjä alisuoriutui, niin sijoitus on auttamatta toisella kymmenellä.

Koska hiihto oli meillä molemmilla lauantaina todella alavireistä, päätimme pitkän pohdinnan jälkeen jättää sunnuntain pitkät matkat väliin. Vaikka etenkin Reima on ollut viime aikoina hyvässä ja varmassa vapaan vireessä, oli elimistön viesti lauantaina sen verran selvä, että pitkälle matkalla ei ollut mitään järkeä lähteä kokeilemaan. 30/50 kilometrin matkalla jälki on aika karua, jos kroppa ei pelitä. Varsinkin, kun nämä pisimmät matkat ei jostain syystä ole koskaan olleet meidän vahvuus, oli päätös lopulta aika helppo – vaikka se kovasti harmittikin. Koskaan ei ole mukava jättää hiihtämättä, varsinkaan SM-kisoja, mutta onneksi edes joskus järki voittaa. Huono vire tuli kyllä meille itsellekin täysin puskista. Vielä maanantaina kroppa oli normaali Ylitorniolla. Olo oli koko viime viikonlopun tukkoinen ja hengityksen kanssa oli ongelmia. Pohdinnan jälkeen päädyimme epäilemään katupölyä oireiden aiheuttajaksi. Joensuussa oli katupölyongelma jo pahimmillaan, ja sen kanssa olemme olleet ongelmissa aiemminkin. Toivotaan, että oireista päästäisiin, sillä kisakausi jatkuu ainakin vielä ensi viikonloppuna Rukalla Suomen cupin finaaleissa. Siellä luvassa on jälleen viestiä, ja sunnuntaina meille hyvin sopivat 10/20km yhteislähdöt vapaalla. Yle televisioi nämäkin kisat, eli ne jotka haluavat, voivat seurata kisoja telkkarista. 🙂

Rukan jälkeen olemme lupautuneet hiihtämään ainakin Lapin maakuntaviestissä Inarissa tämän kuun viimeisenä perjantaina, ja eiköhän samana viikonloppuna hiihdettävät kultapullokisatkin kuulu ohjelmaan. 🙂 Eli ihan vielä ei hiihdot lopu. Nyt täytyy kuitenkin lähteä ulkoiluttamaan tätä päätä tuonne ihanaan auringonpaisteeseen. Tällä kertaa lenkkikaveriksi lähtee suksien sijaan pyörät. Eli ei muuta kuin testaamaan vieläkö Oukun talvipolut on yhtä hienossa kunnossa kuin pari viikkoa sitten..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: