NNM i Kirkenes

Kotiuduttiin eilen Kirkkoniemen kisareissusta, ja mukava reissuhan siitä tulikin. Norjassa toden totta osataan järjestää kisoja!

Mukaan tuomisina meillä oli Reiman voitto lauantain vapaan kolmelta kympiltä ja kasapäin mukavia muistoja ja kokemuksia. Norjassa on aina tosi mukava käydä kisoissa. Ihmiset on hyvällä tavalla fanaattisia hiihtohulluja, mikä näkyy kaikessa kisapaikalla. Ladut on aina hyvin suunniteltuja ja huippuhyvässä kunnossa. Järjestelyt ovat kisakahvion tarjoiluja ja palkintoja myöten viimeisen päälle hienoja, ja ihmiset ystävällisiä, tottakai. Näissä kisoissa oli muuten tapahtuman omilla kotisivuilla mm. live-tulosseuranta ja live-stream kuvaa stadionilta. Kisakahviossa oli tarjolla kymmenittäin erilaisia pullia, kakkuja ja leivoksia.. Hienot kisat siis. 🙂

Norjalaiset säät osaa tietenkin aina yllättää. Jäämeren tuuli puhalsi joka päivä hyytävästi, ja lumipyry ja auringonpaiste vaihteli vuorotellen. Perjantain perinteisen kisaan sattui kyllä sellainen lumipyry, että en ole monesti kokenut. Koko maisema muuttui hetkessä aurinkoisesta valkoiseksi, tuuli yltyi niin kovaksi, että mainosaidat kaatuili, ja ladut tuiskutti hetkessä umpeen. Meidän onneksi myrsky alkoi juuri ennen naisten sarjan lähtöä, ja jälki-ilmoittautuneina meidät oli sijoitettu lähtemään kärkeen ladun avaajiksi. Kokemus sekin. 🙂

Lopuksi pieni kuvapläjäys menneiltä viikoilta.

Reima PM-viestissä Kempeleessä.

Talvipyöräilyä Oukulla.

Hiihtolenkki Saariselällä.

Maisemaa Sandnesin stadionilta Kirkkoniemestä.

Tiina vapaan yhteislähdössä

Miesten kärkiletka yhteislähtökisassa

Miesten kisan kärkikolmikko kukituksessa.

Oikein harmittaa, ettei tullut otettua kuvia kisakahvion tarjoiluista. Voin kuitenkin vakuuttaa, että hyvää oli. 🙂 Seuraavaksi meillä on vuorossa Ruotsin kansallisen Team Sportia cupin osakilpailu Kalixissa ja Keminsuun kansalliset Kallinkankaalla.

Tätyy muuten vielä muutamalla sanalla kommentoida eroja suomalaisessa ja norjalaisessa hiihtokulttuurissa. Kun käy Norjassa kisoissa, ei tarvi ihmetellä yhtään minkä takia Norjasta tulee jatkuvalla syötöllä hiihtäjiä maailman huipulle ja Suomesta ei. Ihan aluksi kaikki varmaan lähtee hiihdon, ja urheilun ylipäänsä, arvostuksesta. Norjassa huippuhiihtäjät ovat todellisia kansan sankareita, ja vielä uran loppumisenkin jälkeen arvostettuja henkilöitä, joilla korkea status yhteiskunnassa. Kisojen kenttäkuulutus muisti monen monta kertaa viikonlopun aikana mainita Kirkkoniemen oman kylän poikien Vegard Ulvangin, Krister Sørgårdin ja John Kristian Dahlin saavutuksista. Ulvang ja Sørgård olivat myös jakamassa palkintoja illan palkintojen jaossa, joten Reima pääsi kättelemään mestareita henkilökohtaisesti. Kyllä pikku tytöt ja pojat oli innoissaan, kun pääsivät kättelemään idoleitaan. Sørgård hiihti myös itse kilpaa molempina päivinä, ja ihan kovaa edelleen. 🙂 Ulvang oli ladun varressa kannustamassa hiihtäjiä, jutustelemassa muun kisayleisön kanssa ja taisipa hänellä oma tytärkin hiihtää kilpaa. Yleisöä oli varsinkin perjantaina ihan mukavasti (lue: vähän enemmän kuin Suomessa SM-kisoissa..) muun muassa sen vuoksi, että kaikilla koululaisilla oli vapaapäivä kisojen kunniaksi. Vapaaehtoisia talkoolaisia oli kuuleman mukaan noin 150 henkeä koko viikonlopun ajan. Juniorisarjoissa oli osallistujia 20-50 hiihtäjää per sarja, ja seuroissa näytti olevan aivan mahtava henki. Illalla majapaikassa syötiin kakkua menestyneiden kunniaksi, ja kaikilla näytti olevan tosi mukavaa. Norjassa junnuja ei muuten näytetä laittavan parhausjärjestykseen 10-vuotiaina kuten Suomessa ja kaikki saa olla mukana saman arvoisesti. Ylipäätänsä kansallisen tason hiihtäjiä arvostetaan ja tuetaan ihan eri tavalla kuin Suomessa. Täällä urheilijaa katsotaan vähän kieroon, ja yhden tai kahden huonon vuoden jälkeen poljetaan jo maan rakoon. Norjassa urheileminen on arvokasta kaikilla tasoilla, ja kaikille halukkaille annetaan mahdollisuus urheilla tosissaan! Osaksihan tässä on kyse rahasta, mutta ennen muuta arvostuksesta. 

Sitten vielä yksi todella huvittava asia. Me mentiin kuokkimaan Pohjois-Norjan mestaruuskisoihin, ja meidät otettiin avosylin vastaan, ja kaikessa oltiin valmiita auttamaan. Myös Suomen kielellä aina kun mahdollista. Palkintojenjaossa saimme palkinnot siinä, missä norjalaisetkin, ja tuloslistalla olimme sillä kohdalla, mihin loppuaika oikeutti. Minä en voi ymmärtää suomalaista käytäntöä, jossa ulkomaalaiset laitetaan kansallisissa kisoissa kilpailun ulkopuolelle. Huvitti eräätkin Kemin kisat viime viikonlopulta (tai monet muut Rovaniemeltä), jossa 50-100 km:n päästä tuleva ruotsalainen kisakumppani laitetaan tuloslistan viimeiseksi hurjan neljän suomalaisen osallistujan taakse, vaikka aika oikeuttaisi voittoon. Haloo! Tässä eletään rajaseudulla, jossa kisoja on kaiken kaikkiaan tosi vähän. Finnmarkin ja Norrbottenin alueella on todella paljon hyviä kisoja, loistavia kisamaastoja ja hyviä hiihtäjiä muutaman sadan kilometrin päässä meistä. Meille tuli Rovaniemeltä matkaa noin 500km Kirkkoniemeen, enkä usko, että kovinkaan monilla norjalaisilla oli yhtä lyhyt matka kuin meillä. Mm. Mo i Ranasta Kirkkoniemeen matkaa kertyy 1 500km – norjalaiset on tottuneita matkustajia, ja varmaan heille Suomenkin kisat kelpaisi, jos vain otettaisiin vastaan.. Ja mikä mahdollisuus Lapissa olisi saada kuoleviin kisoihinsa lisää osallistujia Ruotsista ja Norjasta. Ihan lähialueilla asuu kuitenkin kovia hiihtäjiä, ja kovempi kilpailu ja yhteistyö voisi kehittää kaikkia kohti parempia suorituksia! Aina kun me ollaan kilpailtu Norjassa ja Ruotsissa ollaan saatu kilpailla samalla viivalla muiden kanssa kansallisissa, piirikunnallisissa ja kansainvälisissä kisoissa. Mutta kuinkahan kauan? Kyllä varmaan kohta meidätkin nakataan tuloslistan perälle samalla tavalla kuin heidän hiihtäjänsä täällä. Varmaan Suomessakin kannattaisi ruveta oikeasti miettimään, miten näitä hommia saataisiin kehitettyä…

 

Tiina

Comments are closed.

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: