Long time no see

Joku on saattanut ihmetellä, että mihin ollaan hävitty, kun ei ole nimiä paljon kisojen tuloslistoilla näkynyt.

No täällähän me ollaan taas oltu Saariselällä. Rovaniemen kisojen jälkeen todettiin, ettei taida paljon hyödyttää ruveta kiertämään kisoja. Kunto ei tuntunut hyvältä, olosuhteet oli aikalailla koko Suomessa surkeat ja kisat kaukana. Näin ollen kuopattiin alkuperäinen suunnitelma, joka olisi sisältänyt paljon FIS-kisoja ja sitäkin enemmän autoilukilometrejä. Sen sijaan vetäydyttiin tänne tunturiin harjoittelemaan ja käytiin täältä käsin Levillä kansallisissa kisoissa. Näin jälkikäteenkin ajateltuna tämä on ollut hyvä ratkaisu. Kontiolahden, Lapinlahden ja Ristijärven kisoissa on kaikissa ollut aika huonot olosuhteet ja etäisyydet täältä Selältä on aika järkkyjä. Ristijärvi olisi ollut meitä lähinnä ja sinnekin on se 600km suunta. Eli se siitä.. 🙂 Joku voi toki sanoa, että hyvät olosuhteet on ollu, mutta mie olen vähän sitä mieltä, että ei ole oikein järkeä ajella 1500-2000 kilsaa, että sais hiihtää kympin kisaa kilometrin baanalla..

Levin kisat oli meille jo merkki paremmasta: sijat 1 ja 2 ja jo vähän paremman tuntuista hiihtoa. Tarkoitus oli käydä kisoissa myös Pohjois-Norjassa, mutta koska Sjusjöenin Skandinavia-cup oli tyhjentänyt Finnmarkin hiihtäjistä päätettiin jättää sekin reissu väliin. Ei nimittäin olisi yleisissä sarjoissa ollut paljon muita meidän lisäksi viivalla. 🙂 Sen sijaan vietettiin viikonloppu Inarissa ja käytiin ”tutustumassa” tuleviin Suomen Skandinavia-cupin maastoihin testikisan muodossa. Oikeastihan Juutuanvaaran maastoihin ei meidän tarvi paljon tutustua, sillä ladut on meille niin tuttuja, että silmät ummessa takaperinhiihtäenkin muistais joka mutkan. Mutta niille, joille Juutuanvaara ei ole tuttu, niin voin varottaa että kuokka ja vuorotahti voi tulla viikonlopun aikana tutuiksi. Jos kisoissa hiihdetään vaaran kilpavitosta, niin se on muuten kova! Ja jos hiihetään kilpakymppiä niin se se vasta kova onkin! 🙂 Pitkästä aikaa, kun pääsi kilpavitosen nousuja loikkaamaan, niin ei voi muuta sanoa, ku ehdottomasti paras kisalatu ikinä! Kattelin polarin syketiedostosta ladun nousumääriä. Vitosen kokonaisnousu 160m ei ole vielä mitenkään ihmeellinen, mutta sitten kun ottaa huomioon, että ladulla on korkeuseroa n. 100m, niin saa ehkä paremman kuvan siitä, millaisesta ladusta on kyse. 🙂 Eli käytännössä mennään noin pari kilometriä nousua, jossa on välissä vain lyhyt noin 10s lasku välissä. Sieltä tullaan ”serpentiinilasku” alas ja käydään vielä toinen pitkä nousu rinteessä. Kympillä sitten on korkeus eroa varmaan 40-50m lisää, eli tosiaan kuokata saa ihan riittämiin. 🙂 Harmi, ettei tämmösiä latuja paljon nykyään Suomessa hiihdetä, vaikka niitä Lapissakin olis monessa paikassa(Sodankylä, Pello, Ainiovaara, Ounasvaaran ylävitonen jne.)..

Nyt meidän Saariselällä oleilu alkaa olemaan tältä vuodelta ohi. Aikaa täällä onkin vietetty paljon, ja valtaosa koko kauden treenitunneista on kertynyt täällä. On kyllä ollut mahtava kesä, syksy ja alkutalvi. Olosuhteet ovat olleet loistavat, ja varsinkin täällä Laanihovissa ollessa on saanut keskittyä täysin harjoitteluun. Täällä on kaikki tarvittava, latu lähtee suoraan ovelta ja ruoka on aivan huippua. Nyt kausi alkaa kuitenkin olla niin pitkällä, että pitäisi jo alkaa päästä kiinni normaaliin kilpailurytmiin. Seuraava alleviivattu kisaviikonloppu on Vantaan Suomen cup tammikuun puolessa välissä ja SM-kisat tammikuun lopussa. Niitä ennen olisi mahdollista käydä hiihtämässä Skandinavia-cupia Östersundissa, mutta sen reissun toteutuminen on vielä kokonaan auki. Aika näyttää.. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: