10.10. klo 10!

Jepajee, eka lenkki oikeilla suksilla takana tälle ”talvelle”. 🙂 Mukavaahan se oli, joskin rankkaa, niinkuin niin monesti ensilumilla..

Otettiin pieni varaslähtö ja mentiin hiihtämään jo yhdeksän maissa, kun viralliset ladun avajaiset olivat klo 10. Saatiinkin ensimmäinen tunti hiihdellä ihan rauhassa, vaikka muutamia Saariselän latujen vakiokasvoja ilmestyikin meidän kanssa jo heti aamusta latua kiertämään.

Olosuhteisiin nähden latu oli kyllä yllättävänkin hyvä, vaikka viikonlopun vesisaateet olivat kyllä kovasti verottaneet ekoina päivinä levitettyä baanaa. Onneksi tälle aamulle sää kirkastui ja päästiin ainakin tämä ensimmäinen lenkki hiihtämään ihanassa syysauringonpaisteessa. Kylläpä taas kerran tuli hiihtäessä sellainen olo, että kyllä tää kotikylä on vaan niiiin hieno. Aivan mahtava hetki oli hiihdellä hiljaisella ladulla ja katsella, kun aurinko nousi Iisakkipään takaa. Niiiin hienoa. 🙂

Nyt vain laitetaan sormet ristiin ja toivotaan mukavia yöpakkasia tuleville öille, niin latu säilyisi hyvänä ja liukastuisi. 🙂

 

Tiina ja Reima

 

PS. Ei muuten tietenkään muistettu ottaa kameraa mukaan ladulle, joten hiihtokuvia tulee joskus myöhemmin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: