Saariselkä: Viikko x+1

Jos jotain on jäänyt peruskoulun ja lukion matematiikasta käteen, niin tämä oli sitten meille viides viikko täällä Saariselällä. Nimittäin tarkemman harjoituspäiväkirjan tarkastelun jälkeen huomasimme, että tällä viikolla tuli kuukausi täyteen tunturissa.

On se vain ihmeellistä, miten aika täällä kuluu. Jokaisella päivällä on sama tasainen rytmi: herätys, aamupala, treeni, lounas, lepo, treeni, päivällinen, nukkumaan. Sama toistuu viitenä päivänä, jonka jälkeen kahtena levätään. Joskus, jos ohjelmassa on reilusti pidempi treeni, voi iltapäivällä olla myös vapaata. Lepopäivät ne vasta nopeasti kuluvatkin, kun täytyy siivota, pyykätä ja hoitaa kaikkia muita asioita, joille treenipäivinä ei ole aikaa..

Viime viikko oli melkoinen pyöräilyviikko: kaksi tehoa, joista molemmat pyörällä, pitkä lenkki maastossa ja vielä yksi normi kahden tunnin pyöräilylenkki. Eilen olikin vähän kylmempi päivä, jolloin mielelläänkin jätti pyörän kotiin ja lähti jalkalenkille. Toinen ihmeellinen juttu täällä Selällä on, että aika kuluu todella nopeasti myös lenkillä. Monesti pitkällä lenkillä huomaa, että ensimmäisen kerran kun katsoo kelloa, niin on jo yli tunti treeniaikaa kulunut! Kolmen tunnin sauvakävely- tai pyöräilylenkit onnistuu leikiten, eikä pyörällä viitsi edes alle kahden tunnin treeniä lähteä tekemään.. 🙂 Harvemmin vastaavaa tapahtuu Ounasvaaralla..

Lepopäivänä on muuten ollut todella jännää seurata gps-seurannasta suomalaisten menoa suunnistuksen mm-kisoissa. Melkein alkaa taas iltarastit polttelemaan.. 🙂

 

Tiina

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: